Tutustu Keravan kuntalaiskyselyn tuloksiin!

Keravan kaupunki keräsi asukkailtaan tietoa kaupungin toiminnasta kuntalaiskyselyllä kesällä 2022. Kyselyn kysymykset koskivat palveluita, turvallisuutta, osallisuutta sekä sitä, miten hyvin kaupunki on esillä eri kanavissa. Kerava hyödyntää kyselyn tuloksia kaupungin toiminnan kehittämisessä ja arvioinnissa.

Kyselyyn vastasi 545 kuntalaista. Lämmin kiitos kaikille vastanneille!

Kirjasto ja opisto keräsivät kiitosta, kaupunkikehittämisessä ja turvallisuudessa parannettavaa

Keravan kaupunki uudistaa jatkuvasti palveluitaan ja pyrkii suuntaamaan ne ennaltaehkäiseviksi, asiakaslähtöisiksi ja kilpailukykyisiksi. Uudistamis- ja kehittämistyötä varten kaupunki kartoitti asukkaiden tyytyväisyyttä eri palveluita kohtaan. 

NPS-luku kertoo, kuinka todennäköisesti kaupunkilaiset suosittelevat palvelua läheisilleen tai ystävilleen. Mittausasteikkona on -100–100. Tulos -100–0 merkitsee, että kaupungin pitää selvästi parantaa palveluaan. Tulos 0–50 on hyvä, tulos 51–70 on erinomainen ja tulos 71–100 on maailmanluokkaa. 

Parhaimman NPS-luvun saivat Keravan kirjasto (74) ja Keravan opisto (27). Myös kasvatuksen ja opetuksen sekä vapaa-ajan ja hyvinvoinnin toimialojen vastuulla olevat palvelut pärjäsivät hyvin. Keravalaiset olivat varsin tyytyväisiä lukiokoulutuspalveluihin (20), perusopetuspalveluihin (14) sekä varhaiskasvatuspalveluihin (13) kuin myös liikuntapalveluihin (15) ja museopalveluihin (8). 

Selvästi parannettavaa kaupunkilaisten mielestä olisi kaupunkikehityspalveluissa (-56), kaupunkiturvallisuuden edistämisessä (-48) sekä työllisyydenhoidossa (-44).  Kaupunkilaisilta kysyttiin myös, kuinka todennäköisesti he kaiken kaikkiaan suosittelisivat Keravan kaupungin palveluita. Kaupunkitasoiseksi NPS-luvuksi saatiin -21. 

Kaupunki tehnyt hyvää työtä sosiaalisessa mediassa

Keravan kaupungin viestinnässä on tehty hyvää työtä sosiaalisen median saralla. Vastaajista 40 prosenttia oli sitä mieltä, että kaupunki on hyvin esillä sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookissa. Vastaajista 13 prosenttia arvioi, että somenäkyvyys on ollut erittäin hyvää. Kuitenkin noin kolmasosa monipuolisesti sosiaalista mediaa käyttävistä nuorista suhtautui hieman kriittisemmin somenäkyvyyteen. Kaupungin verkkosivuihin oltiin enemmän tyytyväisiä kuin tyytymättömiä. 

Kuntalaisten mukaan eniten parannettavaa olisi perinteisessä mediassa: hieman yli kolmannes vastaajista arvioi, että kaupunki on huonosti näkyvillä sanomalehdissä, radiossa, julisteissa ja TV:ssä. 

Huumeiden saatavuus, katuryhmät ja syrjäytyminen kolme suurinta turvallisuusongelmaa Keravalla

Noin kaksi kolmasosaa vastaajista tunsivat turvattomuutta kävellessään yksin yöllä perjantaina tai lauantaina Keravan kaupungin keskustassa. Kaiken kaikkiaan turvallisimmaksi vastaajat kokivat kävelemisen päivällä omalla asuinalueellaan. Keravalaisia huolestuttavat myös huumeongelmat. Vastaajat katsoivat, että suurimmat turvallisuusongelmat Keravalla ovat huumeiden saatavuus, ihmisten syrjäytyminen sekä katuryhmät.

Noin kolmasosa kuntalaisista katsoi pystyvänsä vaikuttamaan joihinkin elinympäristöään koskeviin asioihin

Keravan kaupunki motivoi, haastaa ja tukee kuntalaisia osallistumaan ja vaikuttamaan. Kaupunkilaisilta kysyttiin kolme vaikuttamiseen, osallisuuteen ja omaehtoiseen toimintaan liittyvää kysymystä. 

Noin kolmasosa kuntalaisista katsoi ensinnäkin pystyvänsä vaikuttamaan joihinkin elinympäristöään koskeviin asioihin. Vajaa puolet vastanneista ei ole osallistunut minkään kerhon, järjestön, yhdistyksen, harrastusryhmän tai hengellisen tai henkisen yhdistyksen toimintaan. 27 prosenttia kyselyyn vastanneista on sen sijaan osallistunut johonkin toimintaan aktiivisesti.  Kolme neljäsosaa vastaajista ei ole ollut mukana tuottamassa itse yhdistystoimintaa tai tapahtumia. Loput vastaajista ovat olleet aktiivisia: 11 % vastaajista on ollut mukana tapahtuma- ja yhdistystoiminnan tuottamisessa säännöllisesti. 

Keravan kuntalaiskysely oli vastattavissa 27.6.-15.8.2022. Voit tarkastella tulosten yhteenvetoa täällä: Keravan kuntalaiskysely, kesä 2022