PYÖRÄILYKARTTA KERAVA, JÄRVENPÄÄ JA TUUSULA

Keravan, Järvenpään ja Tuusulan yhteistyönä tekemä pyöräilykartta on ilmestynyt. Kartta antaa kokonaiskuvan kuntien kevyen liikenteen reiteistä. Alueelta löytyy kilometreittäin pyörätietä niin tiiviisti rakennetussa kaupunki- ja taajamaympäristössä kuin keskiuusmaalaisessa maaseu-tuympäristössä. Karttaan on pyöräilyreittien lisäksi merkitty pyöräretkeilijän, kulttuurinystävän ja ulkoilijan kannalta kiinnostavia ja hyödyllisiä käyntikohteita.

Kartan mittakaava on 1:35 000 ja se kuvaa pyöräilyreitistön vuonna 2006. Kartan toisella puolel-la on esitetty koko alueen pyöräilyreitit ja kääntöpuolelle on keskusta-alueiden osasuurennosten lisäksi koottu keskeisimmät pyöräilijää koskevat liikennesäännöt ja ohjeet.

Pyöräilykarttaa jaetaan kuntalaisille maksutta kolmen kunnan toimipisteistä mm. kaupungin- ja kunnantaloilla, kirjastoissa ja liikuntapisteissä.

Kartta löytyy myös useampana pdf-tiedostoina sivulta www.kerava.fi/pyorailykartta.asp.  Kartta on jaoteltu pienempiin paloihin, jolloin sen tulostaminen A4-arkille on helppoa.

 


BYPAD-hanke

Hankkeen loppuraportti (pdf).

KEVYEN LIIKENTEEN MALLIKUNTATOIMINTA

Keravan kaupunki osallistui vuosina 2001-2005 Kevyen liikenteen mallikuntahankkeeseen. 


Hankkeen raportti