KERAVAN OPISTON PROJEKTIT



KANSAINVÄLINEN GRUNDTVIG-OPPIMISKUMPPANUUS 2011-2013

Keravan Opistossa käynnistyi syksyllä 2011 kaksivuotinen kansainvälinen LIME (Learning Town - Learning on Immigrant and Multicultural Education) -Grundtvig-oppimiskumppanuushanke.  Lime-hankkeen tavoitteena on jakaa tietoa ja hyviä käytäntöjä maahanmuuttajien opetuksesta sekä muusta monikulttuurisesta toiminnasta.

Kumppanimaita ovat Kypros, Italia, Puola, Islanti, Latvia, Sveitsi sekä Hollanti. Hankekumppanit ovat ei-tutkintotavoitteista aikuiskoulutusta tarjoavia koulutusorganisaatioita.

Kansainvälinen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO on myöntänyt Keravan Opistolle liikkuvuusavustusta LIME-oppimiskumppanuuteen, joka kuuluu Elinikäisen oppimisen ohjelmaan. Hankkeessa tutustutaan kumppaniorganisaatioiden ja -maiden kotoututtavaan koulutukseen ja monikulttuuriseen toimintaan. Keravan Opisto toimii LIME-hankkeen koordinaattorina ja järjestää hankkeen kansainvälisen päätösseminaarin Keravalla kesäkuussa 2013. Lisätietoja oppimiskumppanuudesta voi kysyä Mari Raatikaiselta tai Aune Soppelalta.

Hankkeen teemaan liittyvää monikulttuurista toimintaa järjestetään keväällä 2011 alkaneen monikulttuurisen Tarakka-hankkeen puitteissa (kts. kuvaus alla).

 


MONIKULTTUURINEN TARAKKA-HANKE 2011-2012

Keravan Opisto käynnisti keväällä 2011 Keravan monikulttuurisen Tarakka-hankkeen. Hankkeen tavoitteena on koota yhteen sekä kehittää monikulttuurista toimintaa Keravalla. Toiminnalla halutaan edistää eri kielten, kansojen ja kulttuurien kohtaamista ja vuorovaikutusta.

Tarakka-verkostolla Keravalla toimivat oppilaitokset, kaupungin toimipisteet sekä järjestöt pyrkivät lisäämään monikulttuurisen koulutuksen ja muun toiminnan tiimoilta yhteistyötä ja tiedotusta. Hankkeessa ovat mukana Keravan Opisto, Monikulttuurinen perhekerho Topaasi, Keravan kirjasto, Setlementti Louhelan Monikulttuurinen rinki ja Keravan oppimiskeskus (ent. Keravan lukio). 

Keravan Opisto on saanut Tarakka-hankkeeseen tukea opetusministeriöstä lukuvuodelle 2011-2012. Tuella järjestetään lukuvuonna tapahtumia sekä kursseja, joista suurin osa on avoimia ja sopivat kantasuomalaisille sekä uussuomalaisille. Syksyn 2011 tapahtumat ja kurssit löytyvät Keravan Opiston syksyn ohjelman monikielisestä liitteestä (suomi-englanti-venäjä), jonka voi lukea ja tulostaa tästä (pdf).

Lisätietoja: Mari Raatikainen, Keravan Opisto, p.040-3182471 tai s-postilla etunimi.sukunimi at kerava.fi. 

 


TOIMINTAKYKYÄ OLOHUONEISTA -verkosto

Keravan Opisto on mukana Keravan ja Järvenpään Olohuone-verkostossa. Olohuoneet ovat kaikille avoimia kohtaamisen paikkoja, jonne voi tulla tapaamaan muita ihmisiä tai juomaan kupposen kahvia. Olohuoneissa on erilaisia toimintamahdollisuuksia esimerkiksi musiikin, kädentaitojen, liikunnan ja kirjallisuuden parissa. Toimintaa rakennetaan kävijöiden tarpeiden ja toiveiden pohjalta. Olohuoneverkoston toimijat luovat puitteet suunnitelmien toteutumiselle.

Olohuoneiden toimintaan etsitään vapaaehtoisuudesta kiinnostuneita ihmisiä, jotka voivat antaa omaa aikaansa olohuoneissa. Vapaaehtoisena toimiminen ei edellytä erityisosaamista vaan tavallisen ihmisen tiedot ja taidot kantavat pitkälle. Tärkeintä on yhdessä olemisen tai tekemisen ilo, joka antaa vapaaehtoiselle uusia elämyksiä arkeen. Lisätietoja: http://www.setlementtilouhela.fi/Tule_mukaan_olohuoneen_vapaaehtoiseksi.asp



LEMON-HANKE 2009-2011

Keravan Opisto toimi kumppanina kansainvälisessä LEMON-hankkeessa. LEMON eli Learning Communities of Modern Liberal Adult Education 2009-2011 -hanketta rahoitti Central Baltic INTERREC IV A 2007-2013 Programme. Hankkeessa kehitettiin ja uudistettiin suomalaisia ja virolaisia kansalais- ja työväenopistoja sekä rakennetaan uusia paikallisia ja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja. Lisätietoa LEMON-projektista löydät projektin kansainvälisiltä sivuilta. Hanketta koordinoi vs. suunnittelija-koordinaattori Mari Raatikainen.


 


GRUNDTVIG WORKSHOP 16.-22.5.2011

Keravan Opisto järjesti 16.-22.5.2011 kansainvälisen workshop-tapahtuman, jonka teemana oli tekstiilien kierrätys. Lisätietoja hankkeesta löytyy opiston teemasivuilta. Hankkeesta vastasi taitoaineiden suunnittelijaopettaja Aune Soppela.



MIEHET MUKAAN! -HANKE 2008-2010

Miehet mukaan! -hanke toteutettiin opetusministeriön rahoituksella, ja sen myötä Opisto lisäsi kurssitarjontaa miehille. Hankkeen projektikoordinaattorina toimi Esko Porola. Hankkeen loppuraportin voi lukea tästä.