KOULUTUSPALVELUT
Kasvatus- ja opetusvirasto
PL 123, 04201 Kerava
Kauppakaari 1 B, 3. krs
Vaihde puh. (09) 29491
opetus@kerava.fi
AJANKOHTAISTA
Selvitys 5.-luokkalaisten lasten hyvinvoinnista
TIEDOTE VANHEMMILLE
Länsi- ja Keski-Uudenmaan 12 kunnassa selvitetään 5.-luokkalaisten hyvinvointia ja terveystottumuksia. Selvitys toteutetaan siten, että lapset vastaavat itse kysymyksiin. Tietoa käytetään koulun toiminnan ja laajemmin lasten ja nuorten palveluiden kehittämisessä.
Selvityksen toteuttaa Länsi- ja Keski-Uudenmaan sosiaalialan osaamiskeskus, Sosiaalitaito (www.sosiaalitaito.fi) yhteistyössä kuntien kanssa. Käytettävä lomake on laadittu yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Jyväskylän yliopiston kanssa.
Oppilaat vastaavat kyselyyn koulupäivän aikana. Vastaukset käsitellään ja analysoidaan siten, että yksittäisten lasten ja perheiden tiedot eivät tule missään vaiheessa esiin. Kyselyssä ei kysytä lapsen nimeä tai muita henkilötietoja, vain oppilaan syntymävuosi ja koulu. Keravan kouluilla kyselyyn vastataan viikon 5 loppuun mennessä. Kyselyn tuloksista tiedotetaan vanhempia kevään 2012 aikana.
Keravan kasvatus- ja opetusvirasto
Koulujen liikuntasalien ja luokkatilojen käyttö
Koulujen liikunta- ja luokkatilojen kausivuorojen käyttövuorot julistetaan haettavaksi lukuvuodelle 2012-2013.
Tiloja haetaan täyttämällä Koulu- ja päiväkotikiinteistön käyttölupahakemus. Hakulomakkeen saa kouluista ja internetistä. Hakemuksessa tulee ilmoittaa ensisijainen ja toissijainen tila ja koulu sekä ensisijainen ja toissijainen haettava aika (viikonpäivä ja kellonaika).
Hakulomakkeet palautetaan 29.2.2012 mennessä osoitteeseen Keravan kasvatus- ja opetusvirasto, Jenni Hakanen, PL 123, 04201 Kerava tai käyntiosoite Kauppakaari 1 B 3. krs tai sähköpostitse osoitteeseen opetus@kerava.fi.
KESÄKAUSI 2012
Koulujen liikunta- ja luokkatilojen käyttövuorot julistetaan haettavaksi kesäkaudelle 3.6.-13.8.2012. Kesävuoroja voi tiedustella suoraan koululta, jolta vuoroa toivotaan.
:: Lue lisää >>
Koulutulokkaiden kouluun ilmoittautuminen 30.1. - 8.2.2012
Kasvatus- ja opetusvirastosta lähetetään viikolla 3 kaikille koulutulokkaiden huoltajille kirje, joka sisältää kutsun 30.1.2012 klo 18.00 - 20.00 Keravan Oppimiskeskuksessa (Keskikatu 5) koulutulokkaiden huoltajille pidettävään vanhempainiltaan, tiedotteen kouluun ilmoittautumisesta sekä huoltajatunnukset ja kirjautumisohjeet Wilma- järjestelmään, jonka kautta sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu.
Kasvatus- ja opetusvirastosta lähetetään viikolla 3 kaikille Keravalla asuville koulutulokkaiden huoltajille kirje, joka sisältää kutsun 30.1.2012 klo 18.00 - 20.00 Keravan Oppimiskeskuksessa (Keskikatu 5) koulutulokkaiden huoltajille pidettävään vanhempainiltaan, tiedotteen kouluun ilmoittautumisesta sekä huoltajatunnukset ja kirjautumisohjeet Wilma- järjestelmään, jonka kautta sähköinen ilmoittautuminen tapahtuu.
1. SÄHKÖINEN ILMOITTAUTUMINEN
Koulutulokkaiden sähköinen kouluun ilmoittautuminen alkaa tiistaina 31.1.2012. Huoltajatunnukset toimivat 31.1.2012 lähtien. Järjestelmään kirjautuminen ei onnistu ennen tätä päivämäärää. Ilmoittautuminen päättyy 8.2.2012. Ongelmatilanteissa auttaa Jenni Kettunen, puh 040 318 3000.
2. ILMOITTAUTUMINEN LOMAKKEELLA
Jos huoltaja ei halua ilmoittaa lastaan kouluun sähköisesti Wilman kautta, hänen tulee toimittaa ilmoittautumislomake 8.2.2012 klo 18.00 mennessä Kasvatus- ja opetusvirastoon, PL 123, 04201 Kerava. Ilmoittautumisia otetaan vastaan myös 8.2.2012 klo 14.00 - 18.00 Keravan Kasvatus- ja opetusvirastossa, os. Kauppakaari 1 B, 3 krs (vastapäätä Anttilan pääsisäänkäyntiä).
3. TIETO KOULUPAIKASTA
Perusopetuslain mukaan kunta osoittaa oppilaalle koulupaikan, joka on lähikoulu tai muu soveltuva paikka. Kasvatus- ja opetuslautakunta on päättänyt, että 1-6 luokille otettavien oppilaiden koulupaikkaa määriteltäessä oppilaaksiottoalueena on koko kaupunki. Lähikouluksi voidaan osoittaa muukin kuin oppilaan asuinpaikkaa fyysisesti lähinnä oleva koulu. Opetus järjestetään siten, että oppilaiden matkat ovat asutus ja koulujen sijainti huomioon ottaen mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Päätös koulupaikasta postitetaan tuleville ensimmäisen vuosiluokan oppilaille huhtikuun loppuun mennessä. Samassa yhteydessä toimitetaan kutsu tutustumispäivään, joka pidetään kaikissa Keravan kouluissa 9.5.2012 .
Lukuvuosi 2012 - 2013 alkaa tiistaina 14.8.2012.
KASVATUS- JA OPETUSVIRASTO
Koulutulokkaan ilmoittautumislomake
Koululaisten kesätoiminta
Kasvatus- ja opetusvirasto tarjoaa seuroille, yhdistyksille ja järjestöille mahdollisuutta järjestää koululaisten kesätoimintaa 4.-21.6.2012 sekä 6.-10.8.2012 välisenä aikana koulujen tiloissa ilman vuokrakuluja. Toimintaa tulee järjestää maanantaista perjantaihin klo 9-16 väliselle ajalle. Lapsille ja nuorille tulee tarjota monipuolista toimintaa ulkona ja sisällä.
Kesätoimintaa haetaan täyttämällä Koulu- ja päiväkotikiinteistön käyttölupahakemus. Hakulomakkeen saa tästä linkistä http://www.kerava.fi/ep/tiedostot/koulutus_tilahakemus.pdf
Hakemuksessa tulee ilmoittaa ensisijainen ja toissijainen koulu. Erillisellä liitteellä kuvataan suunniteltu toiminta, päivien sisältö sekä osallistujamäärä. Seuroja, jotka saivat myönteisen tilapäätöksen vuonna 2011, pyydetään samalla ilmoittamaan viime kesän leirien toteutuneet osallistujamäärät.
Hakemus ja kuvaus toiminnasta tulee toimittaa 13.2.2012 klo 12 mennessä
osoitteeseen Keravan kaupunki, Kasvatus- ja opetusvirasto, Jenni Hakanen, PL 123, 04201 Kerava TAI sähköpostilla osoitteeseen opetus@kerava.fi . Käyntiosoitteemme on Kauppakaari 1 B. 3. krs.
Keravan yhteiskoulu - muistelu
Keravan museo on avannut blogin yhteiskoulun oppilaiden muisteluja varten. Tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon elämäntarinoita oppilaiden kouluajoista myöhempää narratiivista tarkastelua varten. Tavoitteena on tällä tavoin saada mahdollisimman paljon kertomuksia, joita vastaisuudessa voitaisiin käyttää tutkimus- ja julkaisutoiminnassamme. Lisäksi Keravan museon on tarkoitus tallettaa mahdollisimman monipuolinen kuva Keravan yhteiskoulun eri vuosikymmenten oppilaista. Muistelusivulle pääset tästä http://keravanyhteiskoulu.blogspot.com/
Keravan oppimiskeskus, Keravan lukio ja aikuislukio
Keravan oppimiskeskuksen auditoriota voi vuokrata erilaisiin tilaisuuksiin, tilaan mahtuu max 252 henkilöä. Auditorion tuntihinta laskee vuoden 2012 alusta. Vuoden 2011 ja 2012 hinnasto löytyy oheisesta linkistä.
http://www.kerava.fi/koulutus_usein_kysyttya.asp#vuokraaminen
Tilan varauskäytäntö säilyy entisellään. Tila varataan käyttölupa-anomuksella kouluisäntä Pekka Rajalalta, pekka.rajala@kerava.fi, puh. 040 318 4815. Häneltä voi myös etukäteen tiedustella vapaita aikoja.
Keravan oppimiskeskus
Keravan lukio ja aikuislukio
Keskikatu 5
04200 Kerava
Vanhat päästötodistukset
Keravan kaupungin keskushallinnon kirjaamon yhteydessä toimii keskusarkisto, joka huolehtii pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista. Keskusarkistosta voi kysyä jäljennöksiä vanhoista koulujen päästötodistuksista. Todistuksen voi tilata arkistopäällikkö Tommy Koukalta sähköpostilla, etunimi.sukunimi@kerava.fi.
Jäljennöksestä peritään asiakirjamaksu ja postitusmaksu. Tilauksessa tulee olla
- tilaajan nimi ja yhteystiedot, puhelinnumero päivällä
- osoite, johon jäljennös paperisena lähetetään
- millä nimellä päästötodistus on annettu
- syntymäaika
- vuosi, jolloin on saanut päästötodistuksen
- koulun nimi.
10-luokan opetus Keravalla
(28.2.2011)
Keravalla 10-luokan opetusta järjestetään Keski-Uudenmaan aikuislukiossa. Lisätietoja koulutuksesta sekä hakuajoista koulun kotisivuilta osoitteesta http://www.edu.kerava.fi/aikuislukio/Perusopetus_ja_10luokka.asp#jatkoaika
Muutoksia kaupungin perusopetuksen kieliohjelmaan
Keravan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi joulukuun kokouksessaan muutoksia kaupungin perusopetuksen kieliohjelmaan. Muutokset astuvat voimaan 1.8.2011 lukien.
Lautakunta päätti monipuolistaa perusopetuksen kieliohjelmaa ja purkaa aiemmin tehdyt säästöt. Aloittavan kieliryhmän vähimmäiskoko on lautakunnan päätöksen mukaisesti A2- ja B2 -kielissä 12 oppilasta. Ryhmäkoon laskemisen tavoitteena on mahdollisuuksien mukaan saada muodostettua omalle koululle oma kieliryhmä. A2- kielen opetusryhmiä voidaan edelleen perustaa myös koulujen yhteisinä. 3. luokkalaisten oppilaiden huoltajia pyydetään täyttämään kielivalintalomake. Jokainen koulu huolehtii kielivalintojen tekemisestä ilmoittamassaan aikataulussa. Lisätietoja kielten eri valintamahdollisuuksista saa oman koulun rehtorilta.
Kielivalintojen monipuolistaminen tarkoittaa 4. ja 8. luokilta alkavien vapaaehtoisten kielten valintamahdollisuuksien lisäämistä. Uuden kieliohjelman mukaan oppilas voi valita uudeksi kieleksi joko saksan, ranskan tai venäjän. Perusopetuksen aikana oppilas voi siten enimmillään opiskella neljää eri kieltä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.12.2010 §123 Perusopetuksen opetussuunnitelman kieliohjelman muuttaminen
Kerava sai 358 000 euroa luokkakokojen pienentämiseen
(11.2.2011)
Opetusministeri Henna Virkkunen on myöntänyt 30 miljoonaa euroa luokkakokojen pienentämiseen vuodelle 2011. Kerava sai avustusta tähän tarkoitukseen 358 000 euroa. Kulttuuri- ja opetusministeriön luokkakokojen pienentämiseen tarkoitettua avustusta haki 300 koulutuksen järjestäjää ja sitä myönnettiin 215 järjestäjälle.
- Kerava käyttää saamansa avustuksen vuoden 2011 aikana muun muassa resurssiopettajien palkkaamiseen, mikä antaa mahdollisuuden opettaa luokkia pienemmissä jaetuissa ryhmissä koulutusjohtaja Tiina Larsson kertoo.
Lisätietoja: koulutusjohtaja Tiina Larsson puh. 040 318 2160 ja opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote
Kosketustaulut tulevat Keravan kouluihin
(10.2.2011)
Keravalla Kalevan, Keskuskoulun ja Savion koulut ovat harpanneet tietoteknisellä tasollaan pitkän askeleen, kun kouluissa on tämän talven aikana otettu opetuksessa käyttöön niin sanotut kosketustaulut.
- Kerava tuo kosketustaulut kaikkiin kouluihin seuraavan kolmen vuoden aikana. Tauluja hankitaan noin 180 kappaletta ja satsauksen arvo on noin 600 000 euroa, tieto- ja viestintäteknologian suunnittelija Arto Joutsimäki kertoo.
Promethean-kosketustaulut mahdollistavat opetuksessa täysin uudenlaisia havainnollistamisen ja osallistamisen tapoja.
-Yksinkertaisimmillaan kosketustaulu voi olla kuin sähköinen liitutaulu, mutta monipuolisimmillaan se koko luokan yhteinen työskentelyalusta, Joutsimäki sanoo.
Projektiin kuuluu osana myös opettajien kouluttaminen käyttämään uusia tauluja opetuksessaan.
Tiedoksi virastossa asioiville
Kauppakaari 1 B:n kiinteistön ulko-ovi on 4.2.2011 alkaen jatkuvasti lukittuna. Kiinteistössä on otettu käyttöön ovipuhelinjärjestelmä.
Kasvatus- ja opetusviraston ovi avataan asiakkaille oven vieressä olevaa ovipuhelinta käyttämällä.
Keravan ruotsinkieliset oppilaat Kanniston kouluun
(23.9.2010)
Keravan kasvatus- ja opetuslautakunta päätti tiistain kokouksessaan yksimielisesti, että Keravalla asuvien ruotsinkielisten alakoululaisten opetus siirretään Sipoosta Keravalle Kanniston kouluun.
:: Lue lisää »