TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS



Tarkastuslautakunta


Tarkastuslautakunta on kaupunginvaltuuston ja -hallituksen ohella ainoa kuntalain edellyttämä luottamustoimielin. Lautakunta vastaa hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä ja valmistelee valtuustolle kaikki tilintarkastukseen liittyvät asiat.

Tarkastuslautakunta antaa vuosittain, viimeistään kesäkuussa, valtuustolle arviointikertomuksen. Siinä lautakunta arvioi kaupunginhallituksen hyväksymän tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen sekä muun hankkimansa tiedon perusteella sitä, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Lisäksi lautakunta arvioi myös talouden ja hallinnon hoitoa sekä palvelutoiminnan tarkoituksenmukaisuutta.

Kuntalain mukaan kunnan perustehtävä on huolehtia kuntalaisten hyvinvoinnista. Valtuuston tehtävänä on asettaa kunnan toiminnalle sellaisia tavoitteita, joilla tätä perustehtävää voidaan toteuttaa. Niinpä tarkastuslautakunta arvioi ensisijaisesti sitä, millaista vastinetta kuntalaiset saavat veromarkoilleen.


Arviointikertomus vuodelta 2006

Arviointikertomus vuodelta 2007

Arviointikertomus vuodelta 2008

Arviointikertomus vuodelta 2009

Arviointikertomus vuodelta 2010