Avoin varhaiskasvatus on keravalaisille perheille suunnattua toimintaa, jolla pyritään tukemaan lapsen ja koko perheen hyvinvointia. Avoimen varhaiskasvatuksen muotoina Kerava tarjoaa leikkikoulutoimintaa, parkkitoimintaa ja asukaspuistoja. Toiminnassa noudatetaan varhaiskasvatuksen valtakunnallisia linjauksia.
Muita avoimen päivähoidon toteuttajia Keravalla ovat Keravan seurakunta ja Helluntai seurakunta, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Folkhälsan.
Keravan kaupungin järjestämä toiminta
Leikkikoulutoiminta on maksullista 3-5-vuotiaille suunnattua toimintaa, joka pohjautuu varhaiskasvatuksen tavoitteisiin. Yhtenä päivänä viikossa tapahtuva kaksi tuntia kestävä toiminta on maksutonta eikä vaikuta perheen kuntalisän sisarusosuuteen. Toiminnasta vastaa kasvatusalan koulutuksen saanut henkilöstö. Leikkikoulut ovat avoinna koulujen toiminta-aikana ja toiminta-ajaksi voi valita toimintapisteen tarjonnan mukaan 1, 2, 3 tai 4 kertaa viikossa.
Uutena toimintamuotona aloittaa syksyllä 2011 Suomi-kerho, perhekerho Topaasit, Eerontie 1 A 2 (ma, ti ja to), maksuton leikkikoulu monikulttuurisille lapsille. Tiedustelut puh. 040 318 2399.
Naperokerholaiset kokoontuvat kerran viikossa Haltiakuusessa (pe 8.30-10.30) ja Satukartanossa (ma 9-11.00, ti 8.30-10.30). Kerho on tarkoitettu 2-3-vuotiaille lapsille. Naperokerhoon on jatkuva haku ja sinne haetaan leikkikouluhakemuksella.
Parkkitoiminta Haltiakuusessa on tarkoitettu leikki-ikäisille lapsille. Toimintaa järjestetään keskiviikkoisin klo 8.30-10.30. Toiminta on maksutonta, kotihoitoa tukevaa palvelua. Pihaparkkiin ilmoittaudutaan etukäteen. Soita ohjaajille puh. 040 318 2568 ja sovi parkkihoidosta.
Monikulttuurinen perhekerho Topaasi. Toiminta on suunnattu kotona oleville maahanmuuttajaperheille. Perhekerho on auki ma-to klo 9-11.30 ja 13.00-15.00. Eerontie 1 A 2. Tiedustelut puh. 040 318 2399.
Asukaspuistot ovat perheiden ja alueen asukkaiden omatoimisessa käytössä. Niissä ei ole järjestettyä leikinohjausta. Asukaspuistoissa on taukotilat, joissa on leluvarasto. Taukotiloista vastaavat puiston vakituiset käyttäjät yhdessä 2-4 “avainvastuuvanhemman” kanssa.
Seurakuntien, järjestöjen ja yhdistysten tarjoamat palvelut
Keravan seurakunta
Avoimeen päiväkerhoon lapset ja aikuiset tulevat yhdessä. Avointen päiväkerhojen ohjelmasta vastaavat lastenohjaajat. Osallistuminen on maksutonta. Vanhemmat-lapsikerho on tarkoitettu äitien, isien ja lasten yhteiseksi virkistyshetkeksi. Osallistuminen on maksutonta. Äitien olohuoneessa vanhemmilla on mahdollisuus vaihtaa ajatuksia kahvittelun lomassa ja lasten leikkiessä. Äitien olohuone on maksuton. Päiväkerhot on tarkoitettu 3-6-vuotiaille lapsille. Kerhot kokoontuvat 1-2 kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan. Kerhopaikkoja on useita eripuolilla Keravaa. Ryhmiä ohjaavat ammattitaitoiset lastenohjaajat. Päiväkerhot ovat maksullisia. Toimipisteet ja lisätietoja seurakunnan tarjoamista palveluista internetistä osoitteessa www.keravanseurakunta.fi sekä Eija Pääkkönen, puh. 0400 378 084 tai (09) 478 488.
Keravan helluntaiseurakunta
Muskarit seurakunnan tiloissa keskiviikkoisin klo 9.30 ja klo 10.45. Toiminta on maksutonta. Liikkis perheliikuntaa pienten lasten perheille lauantaisin Nikkarin koulun liikuntasalissa klo 18.00. LIsätietoja toiminnasta internetistä osoitteessa www.keravanhelluntaisrk.fi ja Elli Meklin, puh. 050 571 7391.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Keravan paikallisyhdistyksen perhekahviloihin ovat tervetulleita kaikki lapsiperheet. Sinne voi tulla hetkeksi joko hengähtämään tai purkamaan toimintatarmoaan. Lisätietoja perhekahvilatoiminnasta internetistä www.mll-kerava.fi
Folkhälsan Familjencafe. Svenskbacka skolan tiloissa toimii perjantaisin klo 9-11.30 ruotsinkielinen perhekahvila. Lisätietoja Lena Rönn 050 465 8505 tai lena.ronn@elisanet.fi