RAKENNUSHANKKEEN VAIHEET

 

Rakentamisen ja luvan hakemisen valmistelu 
Suunnitelmien esittäminen ennen lupahakemuksen jättämistä
Naapureiden kuuleminen
Lupahakemuksen jättäminen ja käsittely
Päätös ja julkipano
Rakennustyön aloittaminen
Rakentaminen, valvonta ja katselmukset 
Rakennetun ympäristön valvonta

RAKENTAMISEN JA LUVAN HAKEMISEN VALMISTELU

Rakennuslupa-asia hoituu parhaalla mahdollisella tavalla oikea-aikaisesti, tehokkaasti ja joustavasti, kun 
• hankkeesta neuvotellaan rakennusvalvonnan lupavalmistelijan kanssa jo ennen suunnittelun aloittamista
• rakennushankkeelle valitaan pätevä pääsuunnittelija ja muut suunnittelijat

Ennakkoneuvottelussa keskustellaan rakentamisen edellytyksistä, kuten hankkeeseen tarvittavasta suunnittelupätevyydestä, asemakaavan vaatimuksista ja mahdollisten muiden lupien tarpeesta. Rakennusvalvonta antaa myös alustavaa yleisneuvontaa mm. kaupunkikuvallisista tavoitteista, teknisistä vaatimuksista (esim. pohjatutkimukset, kvv-asiat), ympäristömelusta ja luvan hakemisesta. Ennakkoneuvottelu varmistaa rakennushankeen oikean suunnan hankkeen alusta alkaen.

On suositeltavaa, että pääsuunnittelija osallistuu ennakkoneuvotteluihin.


SUUNNITELMIEN ESITTÄMINEN ENNEN LUPAHAKEMUKSEN JÄTTÄMISTÄ

Joustavan lupakäsittelyn mahdollistamiseksi on suositeltavaa, että luvanhakija käy suunnittelijansa kanssa esittelemässä rakennussuunnitelmaansa jo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ennen lopullisten suunnitelmien tekoa. Tällöin jo alkuvaiheessa voidaan ottaa kantaa siihen, onko suunnitelma hyväksyttävissä ja vältytään suunnitelmien myöhemmältä korjaamiselta ja muutoksilta.

NAAPUREIDEN KUULEMINEN

Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on lain mukaan pääsääntöisesti ilmoitettava rakennuspaikan rajanaapureille (naapurin kuuleminen). Tämä ilmoittaminen voidaan hoitaa joko viranomaisten tai luvan hakijan toimesta. Viranomaisen toimesta tapahtuva ilmoittaminen on maksullista. Luvan hakijan hoitaessa itse ilmoittamisen, on suositeltavaa, että hän käy henkilökohtaisesti tapaamassa rajanaapureita ja esittelee heille rakennushanketta koskevat suunnitelmansa. Luvan hakijan toimesta tapahtuneesta tiedottamisesta on liitettävä selvitys (naapurin kuulemislomake) lupahakemuksen liitteeksi.

LUPAHAKEMUKSEN JÄTTÄMINEN JA KÄSITTELY

Kun rakennuslupahakemus jätetään, sen liitteenä tulee olla kaikki käsittelyn edellyttämät selvitykset, naapurin kuulemiset, liitteet ja pääpiirustukset. Niiden pohjalta rakennuslupamenettelyssä tarkastetaan muun muassa, että suunniteltu rakennus soveltuu rakennuspaikalle, sitä ympäröiviin rakennuksiin, kaupunkikuvaan ja ympäristön vaatimuksiin.

Erilaiset lausunnot voivat aiheuttaa muutostarpeen suunnitelmiin. Lausuntoja antavat mm. palo-, ympäristö-, julkisivu-, kaava- ja terveysviranomaiset. Muutokset on tehtävä pääpiirustuksiin ennen kuin rakennuslupa voidaan lopullisesti myöntää.

Tämän jälkeen tapahtuu virkamiestyönä lupahakemuksen valmistelu ja esim. omakotitalon, rakennuslupa myönnetään yleensä kuukaudessa riippuen hankkeesta, lausunnoista ja naapurien mahdollisista huomautuksista.


PÄÄTÖS JA JULKIPANO

Rakennustarkastaja tekee asiakirjojen sekä annettujen lausuntojen perusteella lupapäätöksen, joka julkipannaan kaupungin ilmoitustaululle. Luvan hakijalle lähetetään ennakkokopio päätöksestä.

Päätös annetaan julkipanon jälkeen. Päätös ja lasku lähetetään luvan halijalle postitse.

Viranhaltijan päätöksellä myönnettyyn rakennuslupaan voidaan tyytymättömyyttä esittää asiaa koskevalla oikaisuvaatimuksella, jossa vaaditaan päätöksen muuttamista. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 vuorokauden kuluessa päätöksen antamisesta.

Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen rakennuslupa- ja toimenpidelupapäätöksestä on :
• viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistajalla ja haltijalla
• sellaisen kiinteistön omistajalla ja haltijalla, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennai-sesti vaikuttaa
• sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
• kunnalla

Maisematyölupaa ja rakennuksen purkamislupaa koskevissa valitusoikeus on laajempi. Oikeus oikaisuvaatimuksen tekemiseen on
• sillä, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa
• kunnan jäsenellä (ei valitusoikeutta, mikäli asia on ratkaistu rakennus- tai toimenpideluvan yhteydessä
• kunnalla tai naapurikunnalla, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
• Uudenmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella.

Rakennuslautakunnan tekemissä lupapäätöksissä on 30 päivän valitusaika.

Oikaisuvaatimus tehdään rakennuslautakunnalle ja valitus Helsingin hallinto-oikeudelle. Jos päätöksen osalta ei tehdä oikaisuvaatimusta tai siitä ei valiteta määräajan kuluessa, lupapäätös saa lainvoiman ja rakennustyö sen perusteella voidaan aloittaa. Hakijan on itse tarkistettava luvan lainvoimaisuus


RAKENNUSTYÖN ALOITTAMINEN

Vastaavan työnjohtajan hyväksyminen

Jokaista rakennustyötä varten tulee erikseen hyväksyttää rakennustyön vastaava työnjohtaja. Rakennustyötä ei saa aloittaa ennen vastaavan työnjohtajan hyväksymispäätöstä. Rakennustyön vastaavaksi työnjohtajaksi hyväksyttävällä henkilöllä tulee olla tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto tai teknillisen oppilaitoksen rakennusosaston opintolinjalla suoritettu insinöörin tai teknikon tutkinto tai aikaisempi sitä vastaava tutkinto sekä lisäksi rakennuskohteen laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävä kokemus rakennusalalla.

Vastaavan työnjohtajan velvollisuutena on valvoa rakennustyön suorittamista sekä huolehtia mm. siitä, että rakennustyö suoritetaan myönnetyn rakennusluvan mukaisesti ja että rakennustyössä noudatetaan rakentamista koskevia säännöksiä ja määräyksiä. Vastaavan työnjohtajan valvontavelvollisuus on varsin laaja ja valvontatyönsä hyvin hoitava ja ammattinsa taitava työnjohtaja on takeena siitä, että rakentamisen lopputulos on laadukas. Vastaavan työnjohtajan hankinta kuuluu hankkeeseen ryhtyvän velvollisuuksiin. Vastaavan työnjohtajan hyväksyy hakemuksesta tarkastusinsinööri.

KVV- ja IV-työnjohtajien hyväksyminen

Kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen asennustyötä varten tulee erikseen hyväksyttää kvv-työnjohtaja ja ilmanvaihtolaitteistojen asennustyötä varten iv-työnjohtaja, jotka vastaavat näiden laitteistojen asianmukaisesta asennustyöstä.

Kvv-työnjohtajan hyväksyy Keravan vesihuoltolaitos ja iv-työnjohtajan rakennusvalvonnan rakennusneuvoja.

Erityissuunnitelmien toimittaminen

Ennen rakennustyön aloittamista on rakentamista koskevat lupaehdoissa edellytetyt erityissuunnitelmat toimitettava rakennusvalvontaan. Tällaisia suunnitelmia ovat esimerkiksi rakennusta koskevat rakennesuunnitelmat, ääneneristävyysselvitykset, vesi- ja viemäröintisuunnitelmat ja ilmanvaihtosuunnitelmat.

Sen jälkeen kun rakennustyön vastaava työnjohtaja ja erityisalojen työnjohtajat on hyväksytty, rakennustyön eri vaiheita koskevat erityissuunnitelmat on leimalla varustettuna toimitettu työmaalle ja rakennuslupa on lainvoimainen, voidaan kyseiset rakennustyöt aloittaa.

Aloituskokous

Ensimmäinen vaihe rakennustyön aloittamisessa on aloituskokous, jossa todetaan ja merkitään pöytäkirjaan lupa-asiakirjoissa rakennushankkeeseen ryhtyvälle määrätyt velvoitteet, hankkeen suunnittelun ja rakennustyön keskeiset osapuolet, rakennusvaiheiden vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt sekä muut selvitykset ja toimenpiteet rakentamisen laadusta huolehtimiseksi.

Aloituskokouksen ajankohdasta tulee sopia rakennusvalvonnan lupatarkastajan kanssa. Kokoukseen kutsutaan ja tulee olla läsnä ainakin rakennushankkeeseen ryhtyvä tai tämän edustaja, rakennuksen pääsuunnittelija sekä vastaava työnjohtaja.


RAKENTAMINEN, VALVONTA JA KATSELMUKSET

Vastuu rakennustyövaiheiden suorituksista ja niiden tarkastuksesta jää pääosiltaan rakennuttajan vastuulle ja tehtäväksi. Rakentamista koskevassa aloituskokouksessa nimetyt sekä mahdollisesti rakennusluvassa määritellyt rakennusvaiheiden vastuuhenkilöt ja työvaiheiden tarkastuksia suorittavat henkilöt varmentavat suorittamansa tarkastukset rakennustyömaalla pidettävään rakennustyön tarkastusasiakirjaan (Pientalotyömaan valvonta- ja tarkastusasiakirja).

Työmaan viranomaisvalvonta ei ole jatkuvaa ja kaikenkattavaa rakennustyön suorituksen valvontaa, jolla pyrittäisiin varmistamaan se, että rakennustyö kaikilta osin tulee oikein suoritetuksi ja että sen tuloksena syntyisi hyvä rakennus. Viranomaiskatselmuksiin on käytettävissä vain rajallinen aika ja niitä suoritetaan vain rakennuslupapäätöksessä määrätyissä työvaiheissa vastaavan työnjohtajan pyynnöstä. Ensisijaisesti kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävä onkin yleisen edun kannalta valvoa rakennustoimintaa sekä osaltaan huolehtia säädösten noudattamisesta seuraamalla aloituskokouksessa määrättyjen vastuuhenkilöiden ja työvaiheiden tarkastajien toimintaa ja tarkastusasiakirjan käyttöä.

Pientalojen rakennuslupapäätöksessä on yleensä kirjattu seuraavat tehtävät työt / tarkastukset / katselmukset
  • Aloituskokous
  • Rakennuksen paikan merkitseminen
  • Pohjakatselmus
  • Sijaintikatselmus
  • Rakennekatselmus
  • Vesi- ja viemärilaitteistojen tarkastus
  • lmanvaihtolaitteiden tarkastus
  • Sähköasennustöiden tarkastus
  • Osittainen loppukatselmus (rakennuksen käyttöönottokatselmus)
  • Loppukatselmus


RAKENNETUN YMPÄRISTÖN VALVONTA

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaan rakennus ympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä. MRL 169 §:n mukaan varastointi ulkosalla on järjestettävä niin, ettei se turmele tieltä tai muulta yleiseltä kulkuväylältä tai alueelta näkyvää maisemaa taikka häiritse ympäröivää asutusta.

Keravan kaupungin rakennusjärjestyksen 32 §:n mukaisesti rakennettu ympäristö on pidettävä rakennusluvan mukaisessa käytössä ja siistissä kunnossa. Ympäristöön olennaisesti vaikuttavien ulkovarastojen, kompostointi- tai jätesäiliöiden tai -katosten ympärille on tarvittaessa istutettava näkösuoja tai rakennettava aita.

Kaupungin rakennuslautakunta suorittaa maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua ympäristön hoidon valvontaa mm. pitämällä tarvittaessa katselmuksia päättäminään ajankohtina. Katselmuksen ajankohdista ja alueista ilmoitetaan, kuten kunnallisista ilmoituksista on säädetty.

Maanomistajan ja -haltijan on seurattava rakennuspaikalla olevien puiden kuntoa ja ryhdyttävä riittävän ajoissa tarvittaviin toimenpiteisiin vaarallisiksi käyvien puiden poistamiseksi.

Rakennusvalvonta tekee jatkuvaa ympäristön valvontaa. Valvottaviin asioihin kuuluvat mm:
• luvattoman rakentamisen valvonta 
• luvattomat rakennuksiin sijoitetut mainoslaitteet ja valomainokset 
• luvattomat maisematyöt 
• rakennetun ympäristön kunnossapidon valvonta