OMAISHOIDON TUKI



Omaishoidon tuki on lakisääteinen sosiaalipalvelu, jonka järjestämisestä kunnan tulee huolehtia osoittamiensa määrärahojen puitteissa. Omaishoito on vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon tai muun huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidettavalle läheisen henkilön avulla. 

Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidon tuesta säädetään laissa omaishoidon tuesta (937/2005). 


Keravalla voimassa olevat omaishoidon tuen myöntämisen periaatteet on hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnassa 24.4.2012.


Omaishoitosopimuslomake

Tuen hakeminen

Omaishoidon tukea voi hakea tarpeen vaatiessa.Hakemuslomakkeita saa alla luetelluilta henkilöiltä. Hakemuslomakkeen voi myös tulostaa allaolevasta linkistä. Hakemukseen suositellaan liitettäväksi lääkärinlausunto (C-lausunto) tai muu vastaava selvitys terveydentilasta.
 
 
Päätöksenteko
Omaishoidon tukea koskevat päätökset tekee pitkäaikaishoitopäällikkö. Ennen päätöksentekoa tehdään kotikäynti, jolloin arvioidaan hoidon sitovuus ja vaativuus.  Kotikäyntejä tekevät vammaispalvelujen sosiaalityöntekijä, kehitysvammapalvelujen sosiaaliohjaaja sekä pitkäaikaishoidon- ja kotihoidon palveluohjaajat.

Kotikäynnin jälkeen omaishoidon tuen moniammatillinen asiakastyöryhmä tekee esityksen hoitoisuusluokasta ja palkkion suuruudesta päätöksistä vastaavalle viranhaltijalle. 


Lisätietoja antavat

Pitkäaikaishoidon palveluohjaaja
puh. (09) 2949 3339 (arkisin kello 12.00-13.00)
-alle 65 v. asiakkaat

Kotihoidon sairaanhoitaja
puh. (09) 2949 4038 (ma, ke, to kello 12.00-13.00)
-65 v. täyttäneet asiakkaat


Lomakkeet

Omaishoidon tukihakemus