Keravan työkeskus on keravalaisille aikuisikäisille kehitysvammaisille tarkoitettu; työ-, kuntoutus-, toiminta-, valmennus- ja hoitopaikka. Työkeskus palvelee palveluntuottajana myös muita kuntia ja tuotteiden valmistajana niin yrityksiä kuin yksityisiä ihmisiä.
Työtoiminta palvelee kehitysvammaisia, jotka tarvitsevat työpaikan. Toiminnan pääpaino on erilaisissa pakkaustyyppisissä alihankintatöissä, palvelemme yrityksiä yksilöllisten tarpeiden mukaan.
Kudonnassa harjoitetaan motorisia taitoja kuntomalla poppanoita ja mattoja, valmistetut tuotteet myydään erilaisissa tapahtumissa, työkeskuksessa ei ole myymälää.
Vaihtoehtoinen työtoiminta palvelee enemmän ohjausta tarvitsevia asiakkaita. Toiminta on hyvin yksilöllistä ja pitää sisällään mm. hoitoa, kuntoutusta, valmennusta, virikkeellistä toimintaa sekä työtoimintaa.
Avotyötoiminta järjestää työllistämispalveluja asiakkaille joilla on potentiaalia työmarkkinoille. Tarjoamme työvoimaa niin, yrityksille, yhteisöille kuin julkiselle sektorille. Tavoiteena on tukea työllistyvää asiakasta työpaikassa siten että luodaan edellytykset onnistua työssä.
Laitostyötoiminta valmentaa ja ohjaa asiakkaita siivous- ja keittiötyössä niin henkilökohtaisen osaamisen kuin työelämän tarpeisiin tähdäten.
Työkeskus järjestää myös ateria- ja kuljetuspalveluja asiakkailleen. Kuljetuspalvelut toteutetaan pääsääntöisesti omalla pikkubussilla ja ateriapalvelut jakelukeittiö periaatteella osana kaupungin keskuskeittiön ateriapalveluja.