HISTORIAA



Ensimmäiset ihmiset saapuivat Keravalle noin yhdeksäntuhatta vuotta sitten. Pisinmäellä Ahjon tien varressa asuttiin Suomusjärven kulttuurin kaudella, jolloin merenpinta - jääkauden jälkeisen Ancylus-järven - oli nykyisen 40 metrin tasalla. Muinaisen Anculys-järven rantakivikkoa näkyy Keravan museon pihalla.

Asuinpaikka oli valittu pyyntiä silmälläpitäen merenrannasta. Pisinmäeltä löytyneistä palaneista luunsiruista saadaan selville, mitä asukkaat metsästivät. Aineistosta on tunnistettu majava, susi, norppa ja hauki. Majavaa pyydystettiin varmaankin sekä maukkaan lihan että turkin takia. Norppa oli tärkein riistaeläin, sillä siitä saatiin kaikkea: lihaa, traania lamppuihin ja nahkoja. Koiraa tarvittiin metsästyksessä ja vetoeläimenä. Maanviljely oli vielä täysin tuntematon asia eikä saviastioita osattu valmistaa. Asuntona oli kevytrakenteinen tuohella tai nahoilla katettu kota.

 Asutus alkaa

Kivikauden asukkaat muuttivat vuoden mittaan saaliin perässä asuinpaikkaansa ja eräalueena Kerava pysyi keskiajalle asti. On arvioitu, että Keravan asukasluku 1500-luvun puolivälissä olisi ollut vain n. 160 henkeä. Vanhimpia asiakirjoissa mainittuja tiloja ovat Heikkilä (nykyinen Keravan museo), Keravan kartano ja Lapilan kartano.

 Hämäläisen eräkauden jälkeen Kerava oli vuoteen 1862 rautatien tuloon saakka selkeästi maalaisyhteisö ja rautatien rakentamisen aikoihin Keravan alueella oli noin 450 asukasta.






 Rautatie teollistaa

Liikenne Helsinki-Hämeenlinna radalla alkoi 1862. Rautatie mahdollisti myös teollistumisen. Ensin tulivat tiilitehtaat ja Suomen ensimmäinen sementtitehdas Saviolle 1869. Keravan merkitys kasvoi Porvoon yksityisen rautatien valmistuttua 1874. Myös Hyrylän venäläinen varuskunta lisäsi Keravan merkitystä risteysasemana. Vuonna 1880 Keravalla oli jo 649 asukasta ja tiilitehtaiden lisäksi alkoivat toimintansa Kaakelitehdas ja Rakettitehdas. Keravan asemarakennus on valmistunut 1878.

 Keravan vaakunan on suunnitellut tunnettu heraldikko Ahti Hammar. Vaakunan kultainen "nikkarinkruunu" esittää puusepän tekemää liitosta, sinkkausta. Vaakunan aihe on saatu Keravan kehitykselle erittäin tärkeästä puuteollisuudesta. Keravan Puusepäntehtaan perusti vuonna 1908 kuusi Keravalle Porvoosta siirtynyttä puusepänkisälliä. Myöhemmin tehdas siirtyi Stockmannin omistukseen. Se sijaitsi samalla paikalla, jossa Keravan kaupungintalo on nykyään. Aikoinaan Kerava tunnettiin nimenomaan puuseppien paikkakuntana ja Keravan Puusepäntehdas oli aikoinaan Suomen suurin ja tunnetuin julkisten tilojen kalustaja. Esimerkiksi Eduskuntatalon huonekalut on tehty Keravalla.

 Keravasta itsenäinen kunta

Keskiajalla Kerava kuului hallinnollisesti Sipooseen. Vuodesta 1643 lähtien, jolloin Tuusulan seurakunta perustettiin, Kerava oli osa Tuusulaa. Keravasta tuli kauppala vuonna 1924 ja silloin täällä oli 3083 asukasta. Myös Korso kuului aluksi Keravaan. Kaupunki Keravasta tuli 1970.




 Suurmiehiä

J.K. Paasikivi osti Jukolan kartanon Keravalta vuonna 1917 ja isännöi tilaa presidenttivuosiinsa saakka. Paasikivi oli varsin edistyksellinen maanviljelijä, joka johti talon toimia määrätietoisesti ja päättäväisesti. Asemalta juuri saapunut senaattori piti tapanaan kierrellä kävelykeppi kädessä ja pomppa päällään katselemassa talon peltoja.
 Myös Jean Sibelius asui Keravalla vuosina 1898-1902   ja Akseli Gallen-Kallela vaikutti täällä talvella 1904.   Pappi ja kirjailija Arvi Järventaus asui Keravalla vuosina 1923-1939.


 Tunnetuin keravalainen kautta aikojen lienee kuitenkin olympiavoittaja, mestarijuoksija Volmari Iso-Hollo.

 Kerava, pieni suuri kaupunki

Nykyaikainen kaupunki kävelykatuineen ja puistoineen Keravasta alkoi kehittyä 1970-luvulla hyvien liikenneyhteyksiensä ja voimakkaan muuttoliikkeen ansiosta. Mm. asuntomessut tekivät Keravaa tunnetuksi 1970-luvulla ja väkiluku lähes kaksinkertaistui tuona aikana. Keravalle muuttaneet ovat paljolti "junalla tullutta", mm. Helsingissä opiskellutta nuorta ja ammattitaitoista väkeä. 1980-luvulla rakennettiinkin kouluja ja päiväkoteja ennätysmäärä.

 Katso myös:
Stockmannin piiruskonttorin arkisto