Väkiluvulla mitattuna Kerava on Suomen 31. suurin kunta. Vuoden 2008 lopussa keravalaisia oli 33 546, mikä on 365 asukasta enemmän kuin vuotta aiemmin. Vähän yli puolet kaupunkilaisista on naisia. 95 prosenttia asukkaista puhuu äidinkielenään suomea ja noin prosentti ruotsia.
Keravan työttömyysaste alittaa koko maan keskiarvon. Vuonna 2008 työttömänä oli keskimäärin 4,1 prosenttia keravalaisesta työvoimasta. Työllisiä kaupungissa on noin 16 700. Heistä kolmannes käy työssä kotikaupungissaan.
Keravan kaupungin talous on vakaalla pohjalla. Vuonna 2008 kaupungin tuloveroprosentti oli 18,00. Asukaskohtainen verotettava tulo oli vuonna 2007 koko maan 5:nneksi korkein. Keravalla verotettavaa tuloa oli 16 114 euroa asukasta kohden, koko maassa 14 605 euroa. Keravan kaupungin asukaskohtainen vuosikate oli vuonna 2008 485 euroa ja 416 euroa vuonna 2007. Yhteensä vuosikate oli vuonna 2008 16,3 miljoonaa euroa. Kunnan tulorahoitus riitti siis kattamaan käyttöomaisuuspoistojen lisäksi osan investoinneista.
Edelliset ja suuri määrä muuta Keravaa koskevaa tilastotietoa kootaan vuosittain kaupungin omiin tilastojulkaisuihin Taskutilastoon ja Tilastokirjaan. Julkaisuissa esitetään tilastotietoa mm. kaupungin väestöstä, työvoimasta, asumisesta, taloudesta ja palveluista. Nimensä mukaisesti taskutilasto sisältää viimeisimmät tiedot pienenä, tiiviinä pakettina. Tilastokirjassa tietoja esitetään yksityiskohtaisemmin ja pitemmältä aikaväliltä paperiraporttina, jota on saatavissa keskushallinnon konserniohjausosastolta. Suuri osa tilastokirjan tiedoista löytyy myös julkisista tilastopalveluista. Tarkimmat tiedot kaupungin taloudesta löytyvät puolestaan vuosikertomuksesta.
Keravaa ja muita kuntia koskevaa tilastotietoa on runsaasti saatavilla veloituksetta internetistä. Keravatietoutta voi ammentaa mm. seuraavilta internetsivuilta.
Tilastokeskuksen tilastotietokannat (koko maan tilastoista kuntakohtaisiin tilastoihin, lukuisia aihealueita ml. kuntatalous, yksittäisiä vuosia ja aikasarjoja)
Helsingin seudun aluesarjat (aikasarjoja ja vertailutietoja Keravasta ja muista Helsingin seudun kunnista, myös operatiivisen toiminnan tilastoja)
Yhteystiedot: Yleisissä tilastoasioissa laskentapäällikkö Kirsi Rinne p. 09–2949 2335 sekä taloussihteeri Pirjo Toivonoja p. 09-2949 2338. Talousasioissa suunnittelusihteeri Eila Haataja p. 09–2949 2465.