KERAVA - VALKOSIPULIKAUPUNKI

Kun naiset eivät enää voi pukeutua kesän houkutteleviin vaatteisiin, kun on liian kylmä viettää kuutamojuhlia kattoparvekkeella, silloin on aika viettää valkosipulijuhlaa. Silloin on aika ripustaa uhkeita kynsilaukkaköynöksiä talojen päätyihin, porttien ylle ja yläikkunoihin, ja itse maankamaralla tulee suorittaa palvontamenoja. Talon väki koristautu- koon valkosipuliseppelein. Tällä tavalla vietettäköön tätä juhlaa, joka on ihmisille annettu ja tunnetaan nimellä svalpovama, vertaansa vailla oleva.
(Vanha sanskriitinkielinen käsikirjoitus)

 Ihan kylmiä ilmoja ei nykyään tarvitse odotella, sillä vertaansa vailla olevaa juhlaa voi Keravalla viettää jo kesällä. Elokuun kolmantena viikonloppuna täyttää huumaava valkosipulin (Allium sativum) tuoksu Keravan ja kymmenet tuhannet ihmiset nauttivat valkosipuliherkuista ja valkosipulituotteista. Tarjolla on itse sipulien lisäksi monenmoista valkosipulikoruista valkosipulijäätelöön - ja kaikkea mahdollista valkosipuliin liittyvää siltä väliltä. Keravalla valitaan myös aina vuoden kunniakynsilaukkaaja, henkilö, joka on julkisesti ansioitunut valkosipulin ystävänä. Kunniakynsilaukkaajia ovat olleet mm. Mysi Lahtinen, Pii Kolbe ja Kalevi Sorsa. Keravalla on vietetty valkosipulifestivaaleja vuodesta 1987 lähtien, joten Keravaa voidaan todellakin pitää valkosipulikaupunkina. Kaupungin perinneruokakin kun liittyy valkosipuliin.

 Valkosipulilla on toki kuitenkin paljon pitempi historia takanaan. Ihmeellisiä ominaisuuksia sisältävän kynsilaukan synnystä on monia tarinoita ja siihen on liittynyt erilaisia uskonnollia tabuja. Alunperin valkosipuli on kuitenkin kotoisin Keski-Aasiasta, josta se kulkeutui karavaaniteitä pitkin jo ennen historiallisen ajan alkua Mesopotamiaan. Babylonialaisilla ja assyrialaisilla valkosipuli oli jokapäiväistä ruokaa, jota voitiin käyttää myös maksuvälineenä. Myös valkosipulin lääkinnällinen käyttö tunnettiin jo varhain ja esimerkiksi muinaisessa Kreikassa Olympian kisoihin osallistuivat urheilijat söivät runsaasti valkosipulia eli kynsilaukkaa ennen kisoja. Kynsilaukka toimi myös lemmenlääkkeenä. Tietysti aina on ollut myös ihmisiä, jotka eivät ole voineet onnettomuudekseen sietää valkosipulia - erityisesti englantilaisessa keittiössä sitä on kartettu.

 Ehkäpä tärkein merkitys valkosipulilla on kuitenkin ollut vampyyrien torjunnassa, joten niidenkin, joille kynsilaukan käyttö on oudompaa, kannattaa kyllä elokuussa matkustaa Keravalle kaikkien vannoutuneiden valkosipulin ystävien lisäksi!

 Ja kun valkosipulin ystäväksi on kerran tullut, tarvitsee myös maailmalla matkatessaan valkosipulisanastoa, jottei jäisi muualla kuin Keravalla ilman tätä suurenmoista herkkua!

KERAVAN PERINNERUOKA - LAMMASTA YRJÖN TAPAAN

(à la Jorgos)

 Keravan perinneruoka on saanut nimensä kunnan silloisesta kaupunginjohtajasta Yrjö Ahomaasta, jonka aloitteesta valkosipulifestivaaleja alettiin 1980-luvun lopun jälkipuoliskolla viettää. Ensimmäisen kerran keravalaista perinneruokaa nautittiin valtakunnallisena perinneruokapäivänä 13.2.1986.

 Lammasta Yrjön tapaan valmistetaan siten, että lampaan- lihaan pistellään koloja, joihin painetaan valkosipulin kuorittuja kynsiä. Paistiin hierotaan suolaa ja oreganoa ja paistinvuoka voidellaan öljyllä. Vuoan pohjalle kaadetaan lihalientä ja sitten vuoka paisteineen laitetaan foliolla peitettynä uuniin. Liha saa kypsyä 130-150 asteisessa uunissa useita tunteja. Liemi otetaan talteen ja suurustetaan kastikkeeksi maissijauhoilla.

Lampaanpaistin lisäkkeeksi tarjotaan luonnollisesti valkosipuliperunoita: Kymmenkunta perunaa viipaloidaan ja kaksi valkosipulia murskataan. Perunat ja sipulit laitetaan kerroksittain voideltuun uunivuokaan. Sekaan ripautettaan myös suolaa ja ruokaa paistetaan 175-asteisessa uunissa välillä käännellen puolesta yhteen tuntiin. Kuivumisen estämiseksi lisättän sekään välillä hieman öljyä.

 Jälkiruokana keravalaisessa perinneateriassa on karviaispiirakka. Siihen tarvitaan 100 g voita, 1 dl fariinisokeria, 1 dl vehnäjauhoja, 3 dl suuria kaurahiutaleita, 1 tl leivinjauhetta, 1 dl ranskankermaa ja täytteeseen 4 dl karviaissosetta ja 1 rkl perunajauhoja. Tähän ruokaan ei välttämättä kuulu valkosipulia, mutta kukapa estää kokeilemasta!

Voi ja sokeri vatkataan, kuivat aineet ja ranskankerma lisätään sekaan. Voideltuun vuokaan levitetään hieman yli puolet taikinasta, jolle levitetään täyte ja tässä vaiheessa myös valkosipuli, jos siltä tuntuu! Loput taikinasta lisätään nokareina päälle. Paistosta kypsennetään 200-asteisessa uunissa parikymmentä minuuttia. Maistuu erinomaiselta vaniljakastikkeen kera!


VALKOSIPULIN HISTORIAA



Antiikin aikoina valkosipuli oli erittäin arvostettua tavaraa. Kreikkalaisen historioitsija Herodotoksen mukaan Kheopsin pyramidiin oli kaiverrettu tiedot niistä ruokamääristä, jotka rakennustyömaalla kulutettiin. Rakentajia oli ruokittu 1600 talentin (yksi talentti vastaa noin 25 kiloa hopeaa) arvosta retiiseillä, tavallisella sipulilla ja valkosipulilla. Saman pyramidin rakentajat lakkoilivat vuonna 3748 ennen ajanlaskun alkua, kun vihannesten määrää vähennettiin - työ ei siis maistunut ilman valkosipulia. Faarao Tutankhamonin haudasta löytyi myös kultakalleuksien joukosta kuusi valkosipulia, jotka ovat edelleen nähtävillä Kairon museossa. Valkosipulit ovat peräisin 1300-luvulta ennen ajanlaskun alkua ja ne oli ilmeisesti tarkoitettu nuorelle faaraolle evääksi matkalla tuonelan maahan.

 Aleksanteri Suuri (356-323 eKr.) oppi valkosipulin käytön Egyptissä ja hän syötti sitä myös sotajoukoilleen. Sotilaat saivat valkosipulista kestävyyttä ja voimia. Kynsilaukka suojasi soturi myös haavoittumiselta, kun sitä kannettiin kaulassa amulettina. Myös kreikkalaisille sotilaille ja merenkulkijoille valkosipulia takasi terveyden ja onnen.

 Kenties viikingitkin söivät valkosipulia, sillä Eddan jumal- ja sankaritaruissa mainitaan pahoja henkiä karkoittava sipuli. Kyseessä saattaa kuitenkin olla myös valkosipulin sukulainen Allium ursinum, karhunlaukka, jota satunnaisesti kasvaa esimerkiksi Ahvenanmaalla ja paikoin Uudellamaalla. Se on nykyisin rauhoitettu kasvi. Myös intiaanit ovat syöneet eräänlaista valkosipulia jo ennen eurooppalaisten tuloa, mutta tällöin kyseessä voi olla Pohjois-Amerikassa villinä kasvava Alliun Canadense -laji. Kerrotaan, että suurten järvien alueen intiaanit säästyivät nälkäkuolemalta, kun he joutuessaan perääntymään valkoisten maahanmuuttajien tieltä söivät valkosipulia. Vaikka onkin väitetty, että kynsilaukka löysi Amerikan vasta eurooppalaisten myötä, näkivät Cortésin espanjalaiset joukot kuitenkin - ainakin omasta mielestään - 1500-luvun alussa tuhotessaan atsteekkivaltakuntaa kaupungin toreilla myytävänä valkosipulia.

VALKOSIPULIN SYNTY



Valkosipuli syntyi intialaisen tarun mukaan seuraavasti:

Aikojen alussa devat ja asurat taistelivat. Devat olivat hyvyyden, järjestyksen ja valon voimia ja asurat niiden häiritsijöitä. Sitten devat ja asurat solmivat rauhan ja kuohuttivat yhdessä suuren valtameren. Siitä syntyivät aurinko, kuu ja kuolemattomuuden eliksiiri, amrita, jota jumalat joivat säilyttääkseen valtansa ja kauneutensa. Asuroiden kuningas Rahu varasti eliksiiriä sisältävän kultamaljan. Vishnu-jumala ajoi häntä takaa ja katkaisi häneltä pään, mutta hänen kurkkunsa, joka oli juonut eliksiiriä, jäi kiinni päähän. Siitä tippui veripisaroita maahan. Niistä sai alkunsa valkosipuli.

Buddhalaiset munkit eivät saa nauttia valkosipulia ravinnoksi, koska se saattaa haitata rukouksiin keskittymistä. Tiibetissä tämä sääntö oli erityisen ankara: Valkosipulia syönyt ei saanut astua luostariin edes tulipaloa sammuttamaan. Japanissa oli zen-buddhistien temppeleiden porteilla ilmoituksia, joissa kiellettiin kaikkien sipulikasvien ja alkoholin tuominen temppelialueelle.

VALKOSIPULI LÄÄKKEENÄ



Kiinassa valkosipuli tunnettiin jo 6000 vuotta sitten. Vanhat kiinalaiset farmakopeat arvostivat valkosipulia suuresti, koska sen uskottiin pidentävän ihmisen ikää, puhdistavan vettä ja estävän lihaa pilaantumasta. 1200-luvulla Marco Polo kirjoitti matkakertomuksessaan, miten kiinalaiset käyttivät valkosipulia ruokaan. Kiinan rajaprovinssissa Yunnassa ihmiset jopa söivät raakaa lihaa valkosipulikastikkeessa!

 Hamurabin laeista löytyy lääketieteellisiä määräyksiä valkosipulin käytöstö. Sitä käytettiin ihotauteihin, ruokahaluttomuuteen, vatsakipuihin, yskään, laihuuteen, reumatismiin, vatsakipuihin, pernana laajentumaan ja vatsakipuihin.

Tohtori Baldin lääkärikirjassa noin vuodelta 900 löytyy ohje vaarassa oleville:

 Valmista seuraavasti voidetta, joka tehoaa keijukaisrotuun ja öisiin menninkäisvieraisiin sekä naisiin, jotka käyvät kauppaa paholaisen kanssa: Ota naispuolinen humalantaimi, malia, vuohenputkea, lupiini, mustaa villikaalia, häränkieltä, variksenmarjan taimia, valkosipulia, litukan siemeniä, rohtoneilikkaa, saksankuminaa ja kahta muuta yrttiä. Lado ne astiaan, vie alttarin alle, laula niiden yli yhdeksän messua, käristä ne voissa ja lampaanrasvassa. Lisää runsaasti suolaa, siivilöi kankaan läpi ja viskaa juoksevaan veteen.

Lääkärikorkeakoulu ehdotti valkosipulia lääkkeeksi, kun rutto raivosi Lontoossa vuonna 1665. Marseillesta kerrotaan 1720-luvulta neljästä rosvosta, jotka eivät sairastuneet ruttoon syötyään valkosipulia. Siitä lähtien Marseillessa on myyty neljän varkaan viinietikkaa, Vinegère des Quatre Voleurs. Rosvot saivat palkinnon reseptistään, sillä heidät ainoastaan hirtettiin, eikä poltettu, kuten normaali oikeuskäytäntö olisi edellyttänyt.

Suomessakin on valkosipulin merkitys lääkkeenä tunnettu jo varsin varhain, sillä kun Kustaa Vaasa vuonna 1555 sai kuulla Viipuriin sijoitettujen sotajoukkojen sairastuneen, hän käski välittömästi noutaa Helsingistä kynsilaukkaa sairaiden lääkkeeksi. Valkosipulia viljeltiin jo tällöin Suomessa aateliskartanoiden yrttitarhoissa rohtokasvina.

VALKOSIPULI LEMMENLÄÄKKEENÄ



AH, CORYDON, CORYDON, QUAE TE DEMENTIA CEPIT!
SEMIPUTA TIBI FRONDOSA VITIS IN ULMO EST;
QUIN TU ALLIQUID SALTEM POTIUS, QUORUM INDIGET USUS.
VIMINIBUS MOLLIQUE PARAS DETEXERE IUNCO?
INVENIES ALIUM, SI TE HIC FASTIDIT, ALEXIM.


 Roomalainen runoilija Vergilius (70-19 eKr.) valmisti lemmenjuomaa valkosipulista, korianterista ja suolaisesta juustosta. Aineet survotaan huhmaressa ja nautitaan viinin kera. Todennäköisesti esimerkiksi feta-juusto sopii oivallisesti tähän tarkoitukseen…

VALKOSIPULI EPÄSUOSIOSSA



Shakespearen ajan Englannissa ei valkosipulia erityisemmin ihailtu, sillä 1500-luvulla kuningatar Elisabeth l oli sitä mieltä, ettei valkosipuli sovi naisille eikä ylipäätänsä kunniallisille ihmisille. Shakespearen kesäyön unelmassakin todetaan Paavo Cajanderin suomennoksen mukaan:

Mutta Thisbellä pitää kaikella muotoa olla puhdas paita, ja se, joka jalopeuraa näyttelee, älköön leikatko kynsiänsä, sillä jalopeuran kynnet pitää tulla näkyviin. Ja kuulkaas nyt, te rakkaat näyttelijät, älkää syökö sipulia tai kynsilaukkaa, sillä meidän tulee huokua suloista henkeä, ja saattepa nähdä, että kuulette heidän sanovan: Voi, mikä suloinen komelja! Kas niin, ei sanaakaan, pois!

 Teos Britannian kasvit vuodelta 1837 kertoo valkosipulista:

Sen vahva, pistävä haju ja polttava maku on erityisen vastenmielinen useimmista englantilaisista, mutta miellyttää suuresti venäläisiä, puolalaisia, espanjalaisia ja erityisesti juutalaisia. Englantilainen runoilija Shelley (1792-1822) puolestaan kirjoitti Ranskasta kotiin Englantiin: Voitteko kuvitella; nuoret yläluokkaan kuuluvat naiset syövät - ette ikinä arvaa mitä - kynsilaukkaa!

Ilmankos valkosipulia ei ole oikein koskaan kotiutunut englantilaiseen keittiöön?

Myös Ranskasaa hienosteltiin jossain vaiheessa ja aurinkokuningas Ludvig XIV (1638-17159 kielsi valkosipulin käytön hovissaan. Yläluokka kenties totteli, mutta tavallinen kansa jatkoi kynsilaukan syömistä ja kantoi sitä myös kaulallaan amulettina. Ja pysyi terveenä!


Vampyyrit tunnetusti vihaavat valkosipulia. Siksi valkosipulin kynsiä kannattaa kantaa kaulallaan ja vampyyrien ollessa liikkeellä, tulee myös huoneen oviaukkoihin ja ikkunoiden yläosiin ripustaa valkosipuleita. Vampyyreistä on esitetty sellainenkin teoria, että he alunalkaen olivat pahasti aneemisia ihmisiä, joiden ruuansulatus ei voinut käyttää hyväkseen esimerkiksi kynsilaukasta saatavaa rautaa. Siksi ainoa keinoa pysyä hengissä oli juoda runsaasti verta.

MAAILMANMATKAAJAN VALKOSIPULISANASTOA



sumeri: sum (sumsikil) = puhdas, kirkas
sanskriti: mahashuddha = suuri puhdas
tiibet: go-cha = valkoinen ovi, avoin valaistu

 ruotsi: vitlök
tanska: hvidløk
norja: hvitløk
islanti: hvitlaukur
eesti: küüslauk
englanti: garlic
kymri: garlleg
saksa: Knoblauch
flaami: knoflook
ranska: ail (aaj)
italia: aglio
espanja: ajo (aa´ho)
portugali: alho (alju)
venäjä: tsesnók
puola: czosnek
unkari: fokhagyme
tsekki: cesnak
sloveeni: cesnák
serbokroatia: beli luk
albania: hudhre
kreikka: skordón
turkki: sarimsaq
sumeri: sum
heprea: shum
arabia: thum (tuum)
suahili: kitungun somu
kiina: su´an
tiibetti: go-cha
japani: ninniku
hindi: lehsun
singaleesi: sudutoonu (sudutuunu)
tamili: vellapoonde
malaiji: bawang poote
esperanto: ajlo