Uutiset

Kannistoon Kääpäkadun varrelle suunnitellaan uutta kerrostaloasumista

05.06.2020 klo 10:30

​Kannistossa käynnissä olevassa kaavahankkeessa suunnitellaan kahden uuden kerrostalon rakentamista Kääpäkadun varrelle syksystä 2021 alkaen. Kerrostalojen rakentamisen alettua puretaan kaava-alueella sijaitseva ja kaupungin omistama Kanniston liikekiinteistö.


Kääpäkadun alkupuolelle – Kääpäkadun, Kannistonkadun ja Saviontaipaleen väliselle alueelle – on tavoitteena rakentaa kaksi 5-7 kerroksista kerrostaloa, joissa on noin 80 ARA-vuokra-asuntoa yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin. Kerrostalojen korkeus mukailee Kääpäkadun nykyistä rakennustyyliä, samoin taloihin suunniteltu tiilinen julkisivu.


Osana kaavahanketta kaava-alueella nyt sijaitseva Kanniston liikekiinteistö puretaan ja kaupunki etsii kiinteistössä toimivalle yksityiselle päiväkoti Miolle korvaavan toimitilan ennen suunniteltujen kerrostalojen rakentamisen alkamista. Toiminta päiväkodissa jatkuu normaalista ennen korvaaviin tiloihin siirtymistä.


Kaupunki suunnittelee kaavahanketta yhteistyössä KAS-Asunnot Oy:n kanssa, joka on valtakunnallinen vuokra-asuntoyhtiö ja vuokraa asuntoja 35 paikkakunnalla.


Kaupunkikehitysjaosto käsittelee Kääpäkatu 1-5:den kaavahanketta (2344) kokouksessaan 10.6., jonka jälkeen asemakaavamuutoksen kaavaluonnos ja päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville kaupungin verkkosivuille.

Päivitetty 05.06.2020 klo 10:32