Uutiset

Kasvomaskin käyttö vapaa-ajan ja hyvinvoinnin palveluissa 

08.10.2020 klo 17:20

Keravan kaupunki muistuttaa kasvomaskin käytöstä julkisissa tiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia on vaikeaa välttää. Maskisuositus on THL:n julkaiseman koronatilanteen kiihtymisvaiheen suosituksen mukainen. Suositus koskee yli 15-vuotiaita.

"Haluamme muistuttaa kasvomaskin tarpeellisuudesta yhtenä keinona suojautua tartunnalta. Korona voi levitä myös oireettomien henkilöiden välityksellä. Siksi on erityisen tärkeää suojata itsensä ja toiset ihmiset taudin kiihtymisvaiheessa," sanoo vapaa-aika- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Anu Laitila.

Missä kasvomaskia on suositeltavaa käyttää

  • kirjastossa
  • taide-ja museokeskus Sinkassa
  • Keravan Opiston palveluissa
  • kulttuuri- ja yleisötapahtumissa
  • nuorisotiloilla
  • uimahallin, jäähallin, liikunta- ja kuntosalien sekä muiden urheilutilojen yleisissä tiloissa, pukuhuoneissa ja sisäkatsomoissa.

Suositus ei ole voimassa urheilusuorituksen aikana, kuten ohjatussa liikunnassa. Kasvomaskia ei myöskään saa käyttää pesutiloissa tai uima-altaassa, sillä kastuessaan kasvomaski ei anna suojaa. Liikunnanohjaustilanteissa ja uinninvalvonnassa turvallisuus taataan riittävillä turvaväleillä.

Aiemmin käytössä olleet turvallisuusohjeet edelleen voimassa

Maskien käyttösuositus täydentää muita turvallisuusohjeita, joihin kuuluu huolellinen käsihygienia ja turvavälit. Vapaa-ajan ja hyvinvoinnin palveluja on mukautettu niin, että lähikontakteja voidaan välttää: tiloja on järjestelty väljemmiksi, asiakaspalvelupisteet on suojattu plekseillä, ryhmäkokoja pienennetty ja itsepalvelua lisätty. Nuorisopalveluiden työntekijät keskustelevat nuorten kanssa kasvomaskin käytön merkityksestä. 

Lisää kasvomaskisuosituksesta koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi voit lukea täältä.

Lisätietoja antavat:
Vapaa-aika- ja hyvinvointipalveluiden toimialajohtaja Anu Laitila, puh. 040 318 2055
Johtava ylilääkäri Olli Huuskonen, puh. 040 3183604

Päivitetty 16.10.2020 klo 10:34