Uutiset

Katutaidetta bussipysäkeille – hae mukaan tekijäksi!

23.10.2018 klo 13:25

Vuoden 2018 aikana Ahjon, Etelä-Kaskelan ja Sorsakorven bussipysäkeille syntyy katutaidetta. Maalattavia pysäkkejä on kaiken kaikkiaan yksitoista. Näistä muita takalevyiltään isommat kolme maalaavat ammattitaiteilijat: David Popan teos syntyi Ahjonsillalle (Pysäkki Ke0525) alkukesästä, jonka lisäksi Pete ”Hende” Nieminen ja Juha Liede laittavat lokakuun aikana väriä Sorsakorventien pysäkeille (Ke0512 & Ke0513).

Loput kahdeksan pysäkkiä toteutetaan paikallisin voimin: osaan tulee yhteisötaidetta ja osa annetaan kuvataiteen harrastajien käyttöön, jolloin kaupunki vastaa teosten toteuttamiseen liittyvistä maali- ja tarvikekuluista. Yhteisötaidetta on tähän mennessä tehty Ahjon kyläjuhlassa 16.6. Ahjon koulun pysäkeille (Ke0532 & Ke0533). Myös ensimmäinen yksittäisen taiteen harrastajan toteuttama teos on jo hetken aikaa ilahduttanut Etelä-Kaskelan pysäkin (Ke0526) käyttäjiä.

”Olen maalannut aikanaan paljonkin, mutta en mitään läheskään bussipysäkin kokoista. Projekti vaatikin ison seinän mittakaava ihmettelyä, hikeä, maaliroiskeita ja hyvän soittolistan onnistuakseen. Kivointa itse maalaamisen lisäksi oli jutella ohikulkijoiden ja bussia odottavien kanssa sekä kuulla jälkikäteen, että pysäkistä on ollut iloa oman asuinalueen ihmisille”, Etelä-Kaskelan pysäkin maalannut Karoliina Veikkonen kommentoi.

Vielä viisi pysäkkiä odottaa taidetta: Päivölä (Ke0527), Vaihdekatu (Ke0531), Terästie (Ke0517) ja Auratien pysäkit (Ke0510 & Ke0511). Näiden kohdalla teokset toteutetaan sisätiloissa erillisille levyille ja kiinnitetään paikoilleen valmistumisensa jälkeen.

Haluaisitko sinäkin taidettasi esille bussipysäkeillemme? 

Hae mukaan 4.11. mennessä lähettämällä luonnos teoksesta osoitteeseen jouni.vaananen@kerava.fi

Bussipysäkkitaideprojektin järjestelyistä ja kuluista vastaavat kaupunkitekniikka ja vapaa-aikapalveluiden toimiala.

Toteutusta koordinoi ja tiedusteluihin vastaa:
Jouni Väänänen
Projektipäällikkö, kaupunkitaide
Keravan kaupungin vapaa-aikapalvelut
jouni.vaananen@kerava.fi
040 318 2880

Päivitetty 23.10.2018 klo 13:40