Uutiset

Keravan kaupunki lähtee mukaan Työnhaun tiistai -rekrytointitapahtumiin

10.08.2022 klo 13:55

​Työnhaun tiistait laajentuvat Keravan kaupungin omiksi toimialakohtaisiksi rekrytointitapahtumiksi elokuussa. Tulevina kahtena tiistaina eli 16.8. pidetään kasvatuksen ja opetuksen sekä 23.8. sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialojen rekrytointitilaisuudet.

Keravan elinkeinopalveluissa ja henkilöstöpalveluissa ideoitiin kaupungille omat rekrytointitapahtumat, koska Keravan kaupunki on Keravalla suurin työnantaja ja kuten muuallakin maassa, Keravalla on tietyillä toimialoilla työvoimapulaa. Idean toteutukseen lähtivät Keravan kaupungilta ennakkoluulottomasti mukaan kasvatuksen ja opetuksen sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden toimialat.

– Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla on paljon upeita ja monipuolisia työtehtäviä. Haluamme tuoda myös tätä puolta esille, kun lähdimme mukaan Työnhaun tiistain -konseptiin. Teemme merkityksellistä työtä. Korona-aikana olen huomannut, että henkilökunnan sitoutuminen omaan työhön on vain entisestään kasvanut, kertoo virka-apulaisrehtori Minna Vehviläinen Savion koulusta.

Toimialojen esimiehet ja asiantuntijat osallistuvat tulevien rekrytointitilaisuuksien haastatteluihin. Työnhakijalle tilaisuus tarjoaa loistavan mahdollisuuden kysyä Keravan kaupungin avoimista työpaikoista suoraan oman alan esihenkilöiltä ja asiantuntijoilta. Kohtaaminen saattaa antaa työnhakijalle myös sysäyksen kouluttautua alalle. Myös sijaisuuksia on tarjolla.

Työnhaun tiistai -konsepti täyttää puoli vuotta


Keravan kaupungin elinkeino- ja työllisyyspalvelut on järjestänyt maaliskuusta alkaen joka tiistai Työnhaun tiistai -rekrytointitapahtumia, jotta työnhakijat ja työntekijöitä tarvitsevat yritykset kohtaisivat toisensa. Loppukeväästä tuli mukaan koulutusasioiden opastusta työttömille kerran kuukaudessa. Koulutuksen tiistain tilaisuudet mahdollistaa Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan mukanaolo.

Sama aika ja paikka tiistaisin


Työnhaun tiistai -rekrytointitapahtuma järjestetään aina tiistaisin kello 13–15 Kauppalantalolla Keravalla osoitteessa Aleksis Kiven tie 4. Samassa talossa toimii työllisyyden kuntakokeilu, joten paikka on monelle työnhakijalle ennestään tuttu. Työnhaun tiistait antavat työnhakijalle mahdollisuuden päästä suoraan haastatteluun. Työtä tarjoaville yrityksille tapahtuma on keino löytää työntekijöitä yhden kohtaamisen aikana.

Keravan keskustassa olevan Kauppalantalon sijainti on sopiva sekä työnhakijoille että myös kauempana sijaitseville yrityksille, joilla ei välttämättä ole käytössään luontevia haastattelutiloja. Vantaan ja Keravan työllisyyden kuntakokeilu on luonut myös vantaalaisille työnhakijoille oivan mahdollisuuden hakea töitä naapurikunnasta Keravalta.

Tulevat HR-rekryt Keravalla


Kasvatuksen ja opetuksen toimialan Työnhaun tiistai 16.8.2022, kello 13–15
Sosiaali- ja terveyspalveluiden Työnhaun tiistai 23.8.2022, klo 13–15

Molemmat tilaisuudet pidetään pikarekrytointitilaisuuksina Kauppalantalolla Keravalla, Aleksis Kiven tie 4. Työnhakijat haastatellaan saapumisjärjestyksessä. Töitä hakevan kannattaa ottaa mukaan CV tai ansioluettelo. Työnhaun tiistai ei ole velvoittava työnhakutilaisuus, mutta osallistuminen täyttää omaehtoisen työnhaun ehdot.

Lisätietoja: Virka-apulaisrehtori Minna Vehviläinen, Savion koulu, puh. 040 318 2289



Päivitetty 10.08.2022 klo 16:26