Uutiset

Keravan kaupunki päivittää maskisuositustaan

20.04.2022 klo 13:30

​Keravan kaupunki luopuu yleisestä väestön maskisuosituksesta. Suosituksesta luopumisen taustalla on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) 14.4. tekemä linjaus yleisen maskisuosituksen poistumisesta. Kaupunki noudattaa myös Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän pääkaupunkiseudulle antamaa suositusta.


Maskin käyttö Keravan päiväkodeissa, kouluissa ja muissa kaupungin tiloissa perustuu omaehtoisuuteen 20.4.2022 alkaen. On kuitenkin olemassa muutamia poikkeuksia, jolloin maskin käyttöä suositellaan.

Maskin käyttöä suositellaan edelleen tietyissä tilanteissa

Vaikka maskien yleisestä käyttösuosituksesta luovutaan, suositellaan maskin käyttöä edelleen tietyissä tilanteissa.

Maskia käyttämällä kaikki 12 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat suojaavat itseään ruuhkaisissa liikennevälineissä sekä sellaisissa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa.

Maskin käyttöä suositellaan erityisesti

  • niille, jotka hakeutuvat koronaepäilyn vuoksi hoitoon tai testiin
  • niille, joilla on hengitystieinfektion oireita, mutta kodin ulkopuolella liikkuminen on välttämätöntä
  • niille, jotka tietävät altistuneensa koronavirukselle (esim. perheessä on todettu tartuntoja) ja kodin ulkopuoliset lähikontaktit eivät ole vältettävissä
  • sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuville asiakkaille, potilaille ja vierailijoille sekä henkilökunnalle toiminnasta vastaavan tahon ohjeistuksen mukaisesti.
Oireisille suositellaan aina ensisijaisesti pysymistä kotona oireiden väistymiseen saakka.

Oma harkinta korostuu entistä enemmän

Suosituksen päivityksestä huolimatta jokainen voi harkintansa mukaan edelleen käyttää maskia muun muassa sisätiloissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. 

Kasvomaski estää pisaroiden leviämistä ympäristöön. Kun käytät kasvomaskia, suojaat sekä itseäsi että muita tartunnalta. Riskiryhmään kuuluvan kannattaa harkita edelleen maskin käyttöä, vaikka hän olisi täysin rokotettu.

Maskeja on edelleen maksutta tarjolla Keravan kaupungin tiloissa ja niitä voi käyttää halutessaan.

Työpaikoilla ja työskentelytilanteissa, joissa maskien käyttö perustuu työsuojeluun ja asiakasturvallisuuteen, suosituksista ja määräyksistä vastaa työnantaja ja ohjeet laatii Työterveyslaitos.

Koronarokotukset ovat ylivoimaisesti tehokkain keino suojautua koronalta. Vaikka rokotukset eivät kokonaan estä tartunnan saamista, ne suojaavat erittäin hyvin vakavalta tautimuodolta.

Lue lisää:
THL:n yleinen maskisuositus poistuu, mutta maskia voi oman harkinnan mukaan edelleen käyttää - Tiedote - THL
Koronavirusepidemiatilanne, rajoitukset ja suositukset | HUS



Päivitetty 20.04.2022 klo 13:30