Uutiset

Keravan musiikkiopisto ilahduttaa Keravan varhaiskasvatusta etämuskareilla

17.09.2020 klo 08:45

Keravan musiikkiopisto tarjoaa loppuvuoden ajan keskiviikkoaamuisin Keravan varhaiskasvatukselle puolituntisen musiikkileikkikoulun etänä. Musisoimaan ovat tervetulleita kaikki sekä kunnallisten että yksityisten päiväkotien lapsiryhmät. Muskarituokiot sisältävät iloista laulua, leikkiä, liikettä, tarinoita ja soittamista – kokonaisvaltaisia ilahduttavia musiikkielämyksiä. Tarkoituksena on tarjota riemua musiikin keinoin keravalaisille lapsille myös poikkeusaikoina.

Lapset istahtavat vieri viereen lattialle tai etämuskarissa apuna toimivien päiväkotien aikuisten syliin katselemaan, kun musiikkileikkikoulun opettaja Juuli Kammonen ilmestyy hymyillen älytaululle tai tietokoneen ruudulle pieni sammakkokäsinukke kädessään. Laulu alkaa ja pian pienet kädet ja jalat vispaavat innokkaasti sen tahdissa. "Pienen pieni sammakko pomppii vaan, pomppii, pomppii vaan..." raikaa ja rytmi kuplii mukavasti vatsanpohjassa. Sitten otetaan mukaan soittimet, joita kaikissa ryhmissä heilutellaan ja paukutellaan innolla, välillä pompitaan ylös ja alas. Etäyhteyksien ansiosta on näin saatu hieman erilainen musiikkitunti onnistuneesti järjestettyä helpolla tavalla päiväkoteihin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kaikilla Keravan varhaiskasvatusryhmillä on mahdollisuus osallistua yhtä aikaa samaan toimintaan.

Nyt takana on kaksi ensimmäistä kertaa etämuskareita ja ne ovat saaneet lasten lisäksi myös päiväkotien aikuisilta ilahtuneen vastaanoton. Jatkoakin on suunnitteilla.

"Toiminta on otettu ilolla vastaan ja palaute päiväkodeilta on ollut kannustavaa. Jatkossa tarjoamme etämuskarin myös perhepäivähoitajille. Poikkeustilanteessa etämuskarin avulla pystytään pitämään yllä pitkään jatkunutta toimivaa yhteistyötä musiikkiopiston ja keravalaisten päiväkotien välillä. Tarkoitus on myös jakaa etämuskari-nettisivuston kautta ideoita, lauluja ja leikkejä päiväkodeille, jolloin muskarilauluihin voi palata päiväkodin arjessa etämuskareiden välilläkin," kertoo musiikkileikkikoulun opettaja Juuli Kammonen, joka pitää etämuskareita yhdessä kollegansa Sanni Haukan kanssa.

Etämuskarit varhaiskasvatukselle jatkuvat joka keskiviikko klo 9.00-9.30. 


Päivitetty 17.09.2020 klo 08:41