Uutiset

Koululaisopastuksia Keravan Taiteen kotitalolla

02.10.2020 klo 00:00

Mittavan suosion saaneesta Taiteen kotitalosta pääsivät tällä ja viime viikolla nauttimaan myös toisen asteen ja yläaste koululaisryhmät. Kaupunki tarjosi kouluille mahdollisuutta opastettuihin vierailuihin ainutkertaiselle talolle. Vierailujen tavoitteena oli edistää kulttuurikasvatusta ja vahvistaa keravalaista identiteettiä esittelemällä kansallisen läpimurron tehnyt Taiteen kotitalo mahdollisimman monelle keravalaiselle nuorelle.

Talolla vieraili loppujen lopuksi noin 10 ryhmää. Vastaanotto ryhmien suunnalta oli erittäin positiivista. Taide aiheutti nuorissa innostuksen ja ihmetyksen tunteita.

Koululaisia opastamassa olivat tapahtumatuottajat Salla Laiho ja Iida Salonen.

Suureen suosioon nousseen Taiteen kotitalon näyttely sulkeutui viime viikonlopun jälkeen. Kävijöitä talolla noin kolmen kuukauden aikana oli yli 30 000. 

Päivitetty 02.10.2020 klo 11:44