Uutiset

Muutoksia Savenvalajan vuoropäiväkodin toiminnan järjestämisessä

12.02.2018 klo 21:15

Keravan kaupungin sisäilmatyöryhmä käsitteli syksyllä 2017 Savenvalajan vuoropäiväkodin kiinteistöstä tehtyjä sisäilmahavaintoja, joiden johdosta on loppuvuoden 2017 aikana tutkittu sisäilmaa ja tehty seuraavia toimenpiteitä:

  • Rakennuksen paineolosuhteita on säädetty.
  • Lattioita on tutkittu ja niistä on otettu näytteitä sekä tehty kosteuskartoituksia.
  • Päiväkotiin on asennettu ilmapuhdistimia parantamaan ilmanlaatua.
  • Päiväkotiin on asennettu olosuhdemittareita mittaamaan reaaliaikaisesti painesuhteita, hiilidioksidipitoisuuksia ja lämpötilaa.
  • Päiväkoti on siivottu perusteellisesti ja siivousta on
    tehostettu kertaotsonoinnilla rakennuksen ollessa tyhjänä.
  • Lattia-seinä -rajapintaan on tehty tiivistyksiä, joilla on ehkäisty korvausilman otto rakenteista.

Edellä mainitut toimenpiteet eivät ole auttaneet, joten tammikuussa 2018 tehtiin useita rakenneavauksia, joissa otettiin materiaalinäytteitä. Paljastuneet epäkohdat tarvitsevat lisätutkimuksia ongelman laajuuden ja vakavuuden selvittämiseksi. Savenvalajan vuoropäiväkodin toiminta on päädytty siirtämään pois kiinteistöstä tutkimusten ja mahdollisten korjaustoimenpiteiden ajaksi. Myös Killan koulun Savenvalajan  esiopetusryhmän toiminta siirretään lasten vuorohoidon mahdollistamiseksi. Toiminta siirretään Elloksen kiinteistöön (Tiilitehtaankatu 10, Kerava), jossa jo tällä hetkellä toimii Marttilan päiväkoti. Kiinteistön toisessa kerroksessa tullaan suorittamaan vähäisiä muutostöitä siirron mahdollistamiseksi.

Muutaman viikon siirtymävaiheen ajaksi Savenvalajan vuoropäiväkodin kiinteistön alapohjarakenne on alipaineistettu poikkeusjärjestelyin, jotta mahdollisia epäpuhtauksia ei pääsisi kiinteistön sisäilmaan.

Lisätietoja kiinteistön tilasta ja tutkimuksista:
Mika Smirnov, kiinteistöpäällikkö,
Kaupunkitekniikan toimiala
mika.smirnov@kerava.fi, p. 040 318 2736

Lisätietoja varhaiskasvatuksen järjestämisestä Savenvalajan vuoropäiväkodissa:
Hannele Koskinen, varhaiskasvatusjohtaja,
Kasvatuksen ja opetuksen toimiala
hannele.koskinen@kerava.fi, p. 040 318 2130

Päivitetty 12.02.2018 klo 21:17