Uutiset

Peliviikolla pelaamaan ja elokuviin Keravan kirjastoon

01.11.2018 klo 16:00

Valtakunnallisella Peliviikolla Keravan kirjastossa pääsee sekä peliaiheiseen elokuvanäytökseen että pelaamaan.

Keskiviikkona 7.11 klo 17-20 pelataan yhdessä lautapelejä Pentinkulma-salissa. Pelivalikoimassa lasten, nuorten ja aikuisten lautapelejä. Peleihin mukaan voi liittyä kaveriporukalla tai itsekseen. Myös lautapelivinkkausta on saatavilla. Paikalla on kirjaston kokoelman pelejä, mutta myös oman suosikkipelin voi tuoda mukanaan.

Torstaina 8.11 klo 17 esitetään Steven Spielbergin ohjaama elokuva Ready player one, joka sai ensi-iltansa keväällä 2018. Elokuvassa kaveriporukka, pääosassa Tye Sheridan, jahtaa 1980-luvulle viittaavien vihjeiden avulla virtuaalimaailmaan piilotettua aarretta. Todellisuuden rajoja rikkova seikkailu universumissa on täynnä mysteereitä ja vaaroja.

Elokuva perustuu Ernest Clinen samannimiseen romaaniin, josta on tullut maailmanlaajuinen ilmiö. Tarina sisältää paljon viitteitä 1980-luvun populaarikulttuuriin, joten se on puhutellut niin nykynuoria kuin heidän vanhempiaankin. Elokuvan ikäraja on 12 vuotta ja se kestää 2 h 20 min. Leffanäytökseen voi ottaa omat popparit mukaan.

Sekä peli-ilta että elokuvanäytös ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.

Peliviikko on kirjastojen aloitteesta lähtenyt pelikasvatuksen teemaviikko, jonka tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää pelaamiseen ja pelaajiin liittyviä ennakkoluuloja. Pelaaminen on suosittu, hyödyllinen ja hauska harrastus, joka sopii kaikenikäisille ja on parhaimmillaan sukupolvia ja eri kansallisuuksia yhdistävää toimintaa.

 

Päivitetty 01.11.2018 klo 16:31