Uutiset

Radonmittaukset alkavat kaupungin uusissa ja peruskorjatuissa kiinteistöissä

06.02.2020 klo 13:50

Kaupunki jatkaa vuonna 2019 aloitettuja uuden säteilylain mukaisia radonmittauksia viime vuonna käyttöön otetuissa uusissa ja peruskorjatuissa kaupungin omistamissa kiinteistöissä, joissa on vakituisia työtiloja. Säteilyturvakeskuksen ohjeiden mukaiset mittaukset aloitetaan tammi-helmikuussa ja kaikki mittaukset valmistuvat toukokuun loppuun mennessä. Toiminta radonmittauksia tehtävissä tiloissa jatkuu normaalisti.


Radonmittaukset tehdään jääkiekkoa muistuttavien mustien mittauspurkkien avulla, joita sijoitetaan mitattavaan kiinteistöön sen koon mukainen tarvittava määrä. Mittaukset yhdessä kiinteistössä kestävät vähintään kaksi kuukautta, mutta mittausajankohdan alkaminen vaihtelee eri kiinteistöjen välillä. Mittausjakson loputtua kaikki kiinteistössä olevat mittauspurkit toimitetaan analysoitaviksi Säteilyturvakeskukseen. Radontutkimusten tuloksista kerrotaan keväällä tulosten valmistuttua.


Vuoden 2018 lopussa uudistetun säteilylain muutosten myötä Kerava kuuluu kuntiin, joissa radonmittausten tekeminen työpaikoilla on pakollista. Tämän johdosta kaupunki mittasi kaikkien omistamiensa kiinteistöjensä radonpitoisuudet vuonna 2019. Jatkossa radonmittauksia tehdään uusissa kiinteistöissä käyttöönoton jälkeen ja vanhemmissa kiinteistöissä mittavien peruskorjaustoimien jälkeen Säteilyturvakeskuksen ohjeistusten mukaan syyskuun alun ja toukokuun lopun välisenä aikana.  


Kuva: STUK

Päivitetty 06.02.2020 klo 14:47