Uutiset

Savion uuden päiväkodin pihalle monipuolisia leikkivälineitä pienille ja isoille sekä laavu ja grillipaikka nuotiohetkiä varten

06.07.2022 klo 10:00

​Kaupunki rakentaa kesän aikana Savion uudelle päiväkodille pihan, johon tulee pienten ja isojen lasten leikkipaikkojen lisäksi myös laavu ja grillipaikka sekä istutuksia. Päiväkodin pihan rakentaminen aloitetaan heinäkuun alussa päiväkodin jäätyä kesätauolle heinäkuun ajaksi, ja pihan rakennustyöt valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.


Savion uuden päiväkodin pihalle tulee aidattu pienten lasten leikkialue, johon tulee liukumäki, hiekkalaatikko, keinu vauvaistuimella ja tavallisella lautaistuimella, maapuista tehty tasapainoilusilta sekä nojailukaiteita ja penkki. Pienten lasten puolella kaikkien leikkivälineiden alle tulee turvahake.


Isompien lasten puolelle tulee kiipeilyteline, jossa on erilaisia kiipeilyseinämiä ja liukumäki. Lisäksi alueelle tulee keinu kahdella lautaistuimella, hiekkalaatikko, kaksi maatrampoliinia, pöytäpenkki-ryhmä ja nojailukaide. Isompien lasten puolella leikkivälineiden alapuolelle tulee turvahaketta, ja hiekkalaatikon ja pöytäryhmän läheisyyteen tulee alustaksi kivituhkaa.


Hiekkalaatikoiden yläpuolelle tulee sekä pienten että isompien lasten puolelle aurinkopurje varjostamaan lasten hiekkaleikkejä auringon säteilyltä. Leikkivälineiden puuosat ovat suurimmaksi osaksi robiniaa eli eurooppalaista akaasiaa, joka on luonnonmukainen, käsittelemätön ja kestävä puumateriaali.


Lisäksi pihalle tulee asfaltoitu alue, johon tehdään eri värisiä asfalttimaalauksia. Asfalttimaalauksista muodostuu kuviot tervapadan leikkimiseen ja ruutuhyppelyyn, ajorata leikkeihin sekä peikon jalanjälkiä seurattaviksi. Päiväkotirakennuksen taakse tulee niittyalue.


Päiväkodin pihalla oleva metsäinen alue säilytetään, ja sinne rakennetaan maapuista ja -kivistä luonnonmukainen tasapainoilu- ja leikkialue. Metsään tulee myös laavu ja grillipaikka nuotiohetkiä varten. Nuotiopaikalle tulee lapsille maakiviä istumista varten ja aikuisille nojailukaide. Myös pihan nykyinen pelikatos säilytetään ja sinne asennetaan koripallokorit ja turva-alusta.


Leikkialueiden viereen keskipihalle tulee istutusalueet, joihin tulee kotipihlajaa, metsävaahteraa ja vuorijalavaa sekä heiniä. Leikkialueen parkkipaikan puoleiselle sivustalle tulee puita ja pensaita: punasaarnia, kääpiöpajuja ja puna-, valko- ja mustaherukoita. Parkkipaikka asfaltoidaan ja parkkialueen pohjoislaitaan tulee kääpiöpajuistutus ja kiveysalue. Pysäkkikatos säilyy parkkipaikalla.


Pihaa rakennetaan heinäkuun aikana päiväkodin ollessa suljettuna. Suurin osa pihasta valmistuu heinäkuun loppuun mennessä, mutta kalusteiden ja varusteiden asennukset saattavat viivästyä toimitusten takia. Koko piha varusteineen valmistuu kuitenkin viimeistään syyskuun loppuun mennessä.

Päivitetty 06.07.2022 klo 10:03