Tapahtumat

Lasten leffanäytös : Nicostratos pelikaani

09.11.2019 - 09.11.2019 klo 13:00
Keskusta
Paasikivenkatu 12, 04200 Kerava

Elokuva on ranskalainen 14-vuotiaan pojan kasvutarina ja se sijoittuu upeisiin maisemiin Kreikan rannikolle. Elokuvan on ohjannut Olivier Horlait vuonna 2011 ja se perustuu Eric Boissetin romaaniin. Näytös on Keravan kirjaston Satusiivessä lauantaina 9.11. klo 13. Elokuvan ikäraja on 7 vuotta ja sen kesto on 1 tunti 28 min. Tutun aikuisen seurassa ikärajasta voidaan joustaa 3 vuotta. Elokuvassa on suomenkielinen tekstitys. Näytökseen on vapaa pääsy.

Yannis on 14-vuotias poika, joka asuu pienellä Zoran saarella. Hän asuu kahdestaan kalastaja-isänsä kanssa pienessä mökissä. Äidin kuoltua isä ja poika eivät ole tulleet toimeen kovin hyvin keskenään. Yannis pelastaa pelikaanipoikasen ja pitää siitä huolta salassa isältään. Kylän kahvilassa Yannis tutustuu kesätöihin tulevaan Angelikiin. Sympaattisen, aidosti ihmisten välisiä tunteita välittävän elokuvan keskeiseksi teemaksi muodostuu isän ja pojan suhde. Yannisia esittää Thibault le Guellec ja isää paremmin ohjaajana tunnettu Emir Kusturica.

Liput

Tapahtuma on maksuton.

Tapahtuman järjestää

Keravan kaupunginkirjasto
www.kerava.fi/kirjasto
Yhteydenotot: Päivi Rautavuori paivi.rautavuori(at)kerava.fi
Päivitetty 22.07.2019 klo 11:29