Uutiset

Kaupunki etsii torille ja Sampolaan sopivia joulukuusia

19.10.2021 klo 10:35

​Kaupunki etsii Keravalta ja lähialueilta sopusuhtaisia ja oksistoltaan tuuheita kuusia joulukuusiksi Keravan torille ja Sampolan palvelukeskuksen eteen ilahduttamaan ja tuomaan joulumieltä asukkaille. Kuusista ei makseta, mutta ne kaadetaan ja noudetaan kaupungin toimesta.


Pituutta torille tulevalla kuusella tulisi olla yli 10 metriä, mutta ei enempää kuin 15 metriä. Sampolan edustalle tulevaksi kuuseksi sopii pienempi puu, jonka korkeus on noin 6 metriä ja halkaisija oksineen korkeintaan 3 metriä. Kaadon ja kuljetuksen vuoksi kuusien olisi hyvä sijaita riittävän lähellä järeälle kalustolle kulkukelpoista tietä.


"Tämä on hyvä tilaisuus päästä eroon omakotitontilla kasvavasta, liian suureksi päässeestä kuusesta ja samalla levittää hyvää mieltä kaikille keravalaisille", kertoo viheraluemestari Milja Kosonen. "Kaupunki ei maksa kuusista, mutta hoitaa lahjoittajien puolesta kuusien kaadon ja noudon."


Kuusia voi tarjota kaupungille 7.11. asti lähettämällä sähköpostin osoitteeseen milja.kosonen@kerava.fi. Sähköpostin aiheeksi "Joulukuusi torille" tai "Joulukuusi Sampolaan" sekä liitteeksi kuva kuusesta. Kuvassa kuusen tulisi olla koko mitassaan kasvuympäristössään. Yhteystietojen lisäksi sähköpostissa on hyvä mainita kuusen korkeus tai arvio korkeudesta.


Alustavasti kuusien kelpoisuutta arvioidaan lähetettyjen valokuvien avulla, minkä jälkeen kaupunki on yhteydessä sopivien kuusien omistajiin sopiakseen ajankohdan kuusen katselmointiin paikan päällä. Valitut kuuset kaupunki kaataa ja hakee viikolla 47.

Päivitetty 19.10.2021 klo 10:39