Uutiset

Me-talo Kerava tarjoaa keravalaisille monipuolisia matalan kynnyksen palveluita myös koronarajoitusten aikana

Keravan Me-talon iloiset koordinaattorit Marika ja Hannele. Marikalla on sylissään iso nalle, Hannele halaa koirapehmolelua.
13.04.2021 klo 10:45

Kuvateksti: Keravan Me-talon koordinaattorit Marika Lähdeniemi (vas.) ja Hannele Siro auttavat keravalaisia monissa eri asioissa, vaikka koronapandemian vuoksi Me-talon avoimet ovet ovat suljettuina.


Koronapandemia on lisännyt esimerkiksi työttömyyttä, yksinäisyyttä ja tuonut uusia huolia monen elämään.

Apua, yhteisöllisyyttä ja tukea Keravalla löytyy muun muassa Me-talo Keravalta. Tarjolla on hyvin monenlaista neuvontaa ja Me-talon koordinaattorit auttavat kävijöitä monipuolisesti erilaisissa asioissa.

– Me-talolla etsimme ratkaisua yhdessä kävijöiden kanssa niin pieniin kuin isoihinkin ongelmiin. Vaikeisiinkin asioihin löytyy usein ratkaisu, kun pääsee juttelemaan ja avaamaan ongelmiaan toiselle aikuiselle, kertoo Me-talon koordinaattori Marika Lähdeniemi.

Me-talon koordinaattoreiden kanssa voi esimerkiksi keskustella huolistaan ja hakea apua arjen ongelmiin, kuten lasten kasvuun tai vanhemmuuteen liittyviin kysymyksiin, tai vaikkapa erilaisten hakemusten täyttämiseen. Me-talolla kannustetaan hakeutumaan työntekijöiden juttusille hyvin matalalla kynnyksellä.

– Ajan voi myös varata, jos kokee tarvetta päästä juttelemaan kuulumisiaan yleisesti, vaikkei olisi yksittäistä asiaa, johon haluaa lähteä hakemaan apua. Monesti jutteleminen itsessään helpottaa vaikeaa oloa.

Jos sopivaa tukea ei löydy Me-talon koordinaattoreilta tai palveluvalikoimasta, pystyvät koordinaattorit tarvittaessa opastamaan kävijää jatkoavun hakemisessa.

– Meillä on selkeä kuva Keravan järjestökentästä ja sosiaali- ja terveyspalveluista, ja pystymme opastamaan kävijää eteenpäin, jos hänen ongelmaansa löytyy sopivampi ratkaisu muualta, Lähdeniemi summaa.

Me-talon avoimet ovet ovat tällä hetkellä koronarajoitusten takia tauolla, mutta muuten talo pyörii erityisjärjestelyjen turvin lähes normaalisti. Talolle voi varata puhelimitse yksilöllisiä aikoja keskusteluun, ohjaukseen tai neuvontaan ja lastentarvikkeiden kierrätyspisteelle asioimiseen. Yksilöllisillä ajoilla pystytään varmistamaan tapaamisen turvallisuus riittävien turvavälien ja maskien käytön avulla.

Myös lapset voivat olla vanhemman mukana varatulla ajalla. Talolla järjestetään myös vanhemmuutta tukevia etätoimintatuokioita sekä ulkoilutoimintaa. Koulujelppi taas tarjoaa apua koululaisille läksyjen tekoon.

Vanhemmuuden tukea voit saada myös Online- ABC- vanhemmuusryhmistä, joita koordinaattorit ohjaavat. Ryhmät on tarkoitettu 3-12 -vuotiaiden lasten vanhemmille, lisätietoja ja ilmoittautumiset koordinaattoreille.

Me-talolla toimii myös Keravan kaupungin perhepalveluiden ja Me-talon yhteistyössä järjestämä iltaparkki, jonne voit ilmoittaa lapsesi hoitoon esimerkiksi asioinnin ajaksi.

Me-talo ei kirjaa ylös kävijöiden asioita, vaan kävijät pysyvät anonyymeinä. Henkilön suostumuksella voidaan kuitenkin tarvittaessa jakaa tietoa esimerkiksi virassa oleville sosiaalityöntekijöille, jos se auttaa kävijän asioiden hoitamisessa.

Me-talo ottaa myös kaupunkilaisten omia toiveita palveluistaan vastaan ja kehittää toimintaansa niiden mukaan.

 

Koordinaattorit ovat tavoitettavissa arkisin klo 9–16 ja sopimuksen mukaan.

Lisätietoa ja ajanvaraukset Me-talon koordinaattoreilta:

Marika Lähdeniemi
0447661811

Hannele Siro
0443645302 

Keravan Me-talon verkkosivuilta löydät tietoa Me-talon palveluista

-----

Me-talo Kerava tarjoaa Keravalaisille monipuolisia palveluita matalalla kynnyksellä. Toiminnan tavoitteena on lisätä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia ja tarjota perheille osallisuuteen, vertaisuuteen ja vapaaehtoistoimintaan perustuvaa tukea ja vähentää yksinäisyyttä. Me-talon palvelut ovat avoimia kaikille Keravalaisille. Me-talo Keravan toimintaa koordinoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Uudenmaan piiri ja rahoittaa Keravan kaupunki.

Päivitetty 13.04.2021 klo 10:45