Uutiset

Tilannetiedote 19.4.2021

19.04.2021 klo 13:35

COVID-19 pikatilannekuva

Todettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä Keravalla on 895, uusia tapauksia edelliseen tiedotteeseen nähden 6 (tilanne 19.4.). Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 91. Keravalla ilmaantuvuus on 246/100 000. 

Viikonlopun aikana ei ole todettu laajempia altistumisia.

Koulujen kautta on tullut vain muutama jatkotartunta. Lapset saavat tartunnan pääsääntöisesti muualta.

On äärimmäisen tärkeää, että karanteenissa olevat käyvät koronatestissä annettujen ohjeiden mukaan. Testissä on syytä käydä ennen karanteenin päättymistä: kouluun, päiväkotiin tai työpaikalle ei tule palata ennen kuin on käynyt koronatestissä ja saanut negatiivisen testituloksen. Keravalla on viime viikkoina ollut tapauksia, joissa koronatartunta on todettu henkilöllä heti karanteenin päättymisen jälkeen ja niin lapsia kuin aikuisiakin on jouduttu määräämään altistumisen vuoksi karanteeniin.

Rokotukset

Rokotusajat on avattu varattavaksi perusterveille 60-64-vuotiaille (1957–1961 syntyneille). Ne 64-vuotiaat, jotka täyttävät tänä vuonna 65, saavat AstraZenecan rokotteen, vaikka eivät vielä rokotushetkellä olekaan täyttäneet 65.

Rokotusaikoja on edelleen saatavilla myös yli 70-vuotiaille (1951 ja sitä aiemmin syntyneille) ja heidän toivotaankin ottavan rokotteen, sillä ikä on merkittävin vakavalle koronavirustaudille altistava tekijä. Yli 70-vuotiaista on rokottamatta vielä yli 500 henkilöä ja rokotetta on tarjolla kaikille yli 70-vuotiaille, jotka haluavat rokotteen ottaa.

https://www.kerava.fi/ajankohtaista/uutiset/Sivut/Koronarokotuksen-ajanvaraus-auki-60-%E2%80%93-64-vuotiaille-perusterveille,-yli-70-vuotiaiden-aikoja-viel%C3%A4-hyvin-saatavilla!.aspx

70-74-vuotiaista on tähän mennessä rokotettu 88 %, 75-79-vuotiaista 91 % ja yli 80-vuotiaista 94 %.

 


Päivitetty 19.04.2021 klo 13:34