Uutiset

Tilannetiedote 5.2.2021

05.02.2021 klo 15:25

Kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun koollekutsuma kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontuu arkipäivisin. Laitamme kaikkien luettavaksi verkkosivuillemme ja sosiaaliseen mediaan tiedon siitä, mitä asioita ryhmässä on käsitelty ja millaisia kaupungin toimintaan liittyviä päätöksiä tai linjauksia on tehty.

COVID-19 pikatilannekuva

Todettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä Keravalla on 389 (tilanne 5.2.). Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 63. Keravalla ilmaantuvuus on 170,3/100 000. 

Tartunnat pystytään jäljittämään hyvin, sillä suurin osa on edelleen lähtöisin perhe- tai lähipiiristä.

Cheerleading-joukkueessa on ollut altistuminen, jossa mukana on ollut Keravan lukion oppilaita. Muut oppilaat eivät ole tiettävästi altistuneet.

Sarviniitynkadun Keudassa on ollut altistuminen, jossa altistuneena on ollut 7 henkilöä. Opiskelijat eivät ole altistuneet. Altistuneiden joukossa ei ole keravalaisia henkilöitä, joten altistuneiden karanteenit asetetaan kotikunnan (Vantaa) toimesta.


Päivitetty 05.02.2021 klo 15:27