Uutiset

Tilannetiedote 9.4.2021

09.04.2021 klo 14:30

Kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun koollekutsuma kaupungin valmiusjohtoryhmä kokoontuu arkipäivisin. Laitamme kaikkien luettavaksi verkkosivuillemme ja sosiaaliseen mediaan tiedon siitä, mitä asioita ryhmässä on käsitelty ja millaisia kaupungin toimintaan liittyviä päätöksiä tai linjauksia on tehty.

COVID-19 pikatilannekuva

Todettujen koronavirustartuntojen kokonaismäärä Keravalla on 835, uusia tapauksia edelliseen tiedotteeseen nähden 8 (tilanne 9.4.). Kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 119. Keravalla ilmaantuvuus on 322/100 000. 

Keravalaisessa yksityisessä hoivakodissa on todettu koronatartunta yhdellä asukkaalla.

Jääkiekkojoukkueen harjoituksissa Sipoossa on ollut yksi tartunnan saanut.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston 9.4.2021 antaman päätöksen mukaan urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistyskäytössä olevien tilojen rajoitustoimenpiteitä jatketaan 15.-28.4.2021. Keravan kaupungin antamia suosituksia ja rajoituksia jatketaan vastaavasti.

Aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 58 g §:n 1 momentin nojalla kaikki Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien kuntien alueilla sijaitsevat tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta ja osallistujilta siltä osin, kuin niitä käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan.

Edellä mainittuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. Päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.

https://avi.fi/yleistiedoksiannot

https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69905854

https://kerava.fi/ajankohtaista/koronavirus-ja-poikkeustilanne/suositukset-ja-rajoitukset

 

Rokotukset

Koronarokotusajanvaraukseen on avattu uutena ominaisuutena kaksoisajanvaraus. Asiakas tai ammattilainen voi varata sekä 1. rokotuksen että tehosterokotuksen ajan samanaikaisesti. 

Myös koronarokotuksen perumiskäytännöt muuttuvat: Jos perut ensimmäisen rokotusajan, peruuntuu myös tehosteaika. Tällöin pitää varata molemmat ajat uudestaan. Pelkän tehosteajan voi perua tai siirtää varausoikeuden puitteissa. Koronarokotusaika.fi -palvelussa voi varata ja perua molemmat ajat samalla kertaa.


KASVO

Keravanjoen päiväkodissa on todettu altistuminen: karanteeniin on asetettu 20 lasta.

Killan koululla on altistunut ainakin yksi luokka. Altistuneiden määrää selvitetään.

HUS:in tiedotteen mukaan alueellisessa koordinaatioryhmässä päätettiin 8.4.2021 täsmentää aiemmin tällä viikolla annettua esi- ja alakoulujen kasvomaskisuositusta seuraavassa kokouksessa, jossa käsitellään myös tekeillä oleva asiantuntijaohjeistus aiheesta. Käyttöönottoa suositellaan siirrettäväksi seuraavan kokouksen jälkeen.

Ohjeistusta hiotaan asiantuntijaryhmässä ja se käsitellään vielä Uudenmaan alueellisessa pandemiakoordinaatioryhmässä.

https://www.hus.fi/ajankohtaista/koronavirus-covid-19/alueellinen-koronavirusepidemiatilanne-ja-suositukset

Keravan kaupunki odottaa tarkempaa ohjeistusta. Tästä viestitään lisää ensi viikolla.

 



  

 

 

Päivitetty 09.04.2021 klo 15:19