Hiekoitushiekkojen poisto ja katupölyn torjunta

​Tontinomistajan tai tontinvuokraajan vastuulla on tarvittaessa hiekoittaa tontin kohdalla oleva jalkakäytävä sekä tontilla sijaitsevat kulkuväylät liukastumisen estämiseksi sekä keväinen hiekoitushiekkojen poistaminen tontin kohdalla olevalta jalkakäytävältä ja tontilta. Kaupungin vastuulla on liukkaudentorjunta sekä hiekoitushiekkojen poistaminen autoteiltä ja kevyen liikenteen väyliltä. Kaupunki aloittaa varsinainen hiekoitushiekkojen poistamisen heti kun se on mahdollista ilman, että jalankulkijoiden turvallisuus vaarantuu.

 

Hiekoitushiekat poistetaan ensin bussireiteiltä ja suurilta valtaväyliltä

Ensin hiekasta puhdistetaan bussireitit ja suuret valtaväylät, jotka pölyävät eniten ja aiheuttavat suurimmat haitat. Pölyä on paljon myös vilkasliikenteisillä alueilla, joissa liikkuu paljon ihmisiä ja liikennettä on enemmän. Puhdistustoimet keskitetään aluksi ensisijaisesti näille alueille, mutta kaupunki siivoaa kaikki kadut. Kokonaisuudessaan siivousurakka kestää arvion mukaan noin 4 viikkoa. Hiekanpoisto ei tapahdu hetkessä, koska jokainen katu puhdistetaan useaan kertaan. Ensiksi nostetaan karkea hiekka, sen jälkeen hieno hiekka ja lopuksi suurin osa kaduista pestään pölystä.

 

Katupölyn torjunta

Katujen kevätsiivous on tasapainoilua katupölyn torjunnan ja yöpakkasten tuoman liukkauden välillä. Pahimmillaan katupölykausi on yleensä maalis- ja huhtikuussa, ja hiekoitushiekkojen poistaminen aloitetaan heti kun se on mahdollista vaarantamatta jalankulkijoiden turvallisuutta. Sään sallimissa rajoissa kaupunki pesee ja harjaa katuja imulakaisu- ja harjakoneiden avulla. Käytössä on aina kaikki kalusto ja henkilöstö. Suolaliuosta käytetään tarvittaessa sitomaan katupölyä ja ehkäisemään pölyämisen haittoja.

 

Vähennä itse katupölyä – älä käytä lehtipuhaltimia hiekan poistoon

Kaupungin lisäksi katuja hiekoista puhdistavat myös taloyhtiöt ja yksittäiset keravalaiset. Vähiten pölyä nostattava keino hiekkojen poistamiseksi kaduilta ja pihoilta on pintojen kastelu ja hiekan poistaminen harjaamalla. Lopuksi pinnat kannattaa vielä ruiskuttaa puhtaaksi vedellä. Lehtipuhaltimen käyttö hiekkojen poistamiseen on kielletty, sillä niiden käyttö nostaa katupölyä ilmaan ja lisää pölyn aiheuttamia haittavaikutuksia.


Vaikka et itse poista hiekkaa pihalta, voit kuitenkin vaikuttaa siihen, miten omassa taloyhtiössäsi hiekanpoisto hoidetaan. Jos taloyhtiössäsi poistetaan hiekkaa lehtipuhaltimella, ole yhteydessä huoltoyhtiöön. Jos tämä ei auta, ota yhteyttä Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen. Ympäristökeskus voi tarvittaessa uhkasakon uhalla määrätä huoltoyhtiötä lopettamaan lehtipuhaltimen käytön. Voit myös vaikuttaa taloyhtiön käyttämän hiekoitushiekan laatuun – suosi pestyä ja seulottua sepeliä.

Päivitetty 25.03.2019 klo 15:38