Saavutettava kirjasto

Keravan kirjasto haluaa, että kaikki kaupunkilaiset voivat käyttää kirjaston palveluita. Kirjasto tekee yhteistyötä muun muassa Celia-kirjaston, Monikielisen kirjaston ja vapaaehtoisten kirjastoystävien kanssa, jotta erityisryhmien palveleminen olisi mahdollisimman laadukasta.

  • Liikkumisesteisen autopaikkoja on Paasikivenkadulla ja Veturiaukion parkkipaikalla. Etäisyys Paasikivenkadun autopaikalta kirjastoon on noin 30 metriä. Veturiaukion parkkipaikka on noin 150 metrin päässä.

    Esteetön sisäänpääsy sijaitsee kirjaston pääsisäänkäynnin vasemmalla puolella vesialtaan puoleisella sisäänkäynnillä

    Esteetön wc-tila on eteisaulassa. Pyydä henkilökuntaa avaamaan ovi.

    Avustavat koirat ovat tervetulleita kirjastoon.

    Induktiosilmukka on käytössä Pentinkulma-salin yleisötilaisuuksissa konsertteja lukuun ottamatta.

  • Celian äänikirjoja voivat käyttää kaikki, joille painetun kirjan lukeminen on vamman, sairauden tai oppimisvaikeuksien vuoksi hankalaa.

    Celian maksuttoman äänikirjapalvelun käyttäjäksi voi liittyä omassa kirjastossa. Kun liityt käyttäjäksi kirjastossa, sinun ei tarvitse esittää todistusta tai lausuntoa lukemisesteen syystä. Oma suullinen ilmoitus asiasta riittää.

    Palvelun käyttämiseen tarvitset verkkoyhteydet sekä kuunteluun soveltuvan laitteen: tietokoneen, älypuhelimen tai tabletin. Mikäli haluat rekisteröityä Celia-asiakkaaksi, ota yhteyttä kirjastoon. Rekisteröinnin yhteydessä tarkistamme rekisteröitävän tai hänen huoltajansa tai yhteyshenkilönsä henkilöllisyyden.

    Celia on saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus ja osa opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa.

    Siirry Celian sivuille.

  • Kirjasto on kaikille avoin tila. Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, dvd- ja blu-ray -elokuvia, musiikkia cd-levyillä ja LP-levyillä, lautapelejä, konsolipelejä sekä liikuntavälineitä. Kirjasto palvelee lapsia, nuoria ja aikuisia. Kirjaston käyttö on ilmaista.

    Lainaamista varten tarvitset kirjastokortin. Kirjastokortin saat kirjastosta, kun esität kuvallisen henkilöllisyystodistuksen. Sama kirjastokortti käy Keravan, Järvenpään, Mäntsälän ja Tuusulan kirjastoissa.

    Kirjastossa voi myös käyttää tietokonetta sekä tulostaa ja kopioida. Kirjaston kirjat ja muu aineisto löytyvät Kirkes-verkkokirjastosta. Siirry verkkokirjastoon.

    Mikä on kirjasto? Miten käytän kirjastoa?

    Tietoa kirjastosta eri kielillä löytyy InfoFinland.fi-sivulta. InfoFinlandin sivuilla on ohjeita kirjaston käyttöön liittyen suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, viroksi, ranskaksi, somaliksi, espanjaksi, turkiksi, kiinaksi, farsiksi ja arabiaksi. Siirry InfoFinland.fi-sivuille.

    Suomen kirjastoista löytyy tietoa englanniksi Finnish public libraries -sivustolta. Siirry Finnish public libraries -sivulle.

    Monikielinen kirjasto

    Monikielisen kirjaston kautta voi lainata aineistoa sellaisella kielellä, jota kirjaston omissa kokoelmissa ei ole. Monikielisen kirjaston kokoelmassa on teoksia yli 80 kielellä lapsille, nuorille ja aikuisille. Tarjolla on myös musiikkia, elokuvia, aikakauslehtiä, äänikirjoja ja e-kirjoja.

    Aineisto tilataan Keravalle Helsingin Monikielisestä kirjastosta Helmetistä. Aineiston voi lainata Kirkes-kirjaston kortilla. Siirry Monikielisen kirjaston sivuille.

    Venäjänkielinen kirjasto

    Venäjänkielinen kirjasto lähettää aineistoa ympäri Suomen. Kaikki Suomessa pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuvat voivat käyttää Venäjänkielisen kirjaston ilmaista kaukopalvelua. Venäjänkielisestä kirjastosta löytyy enemmän tietoa Helmetin sivuilta. Siirry lukemaan lisää Venäjänkielisestä kirjastosta.

    Vierailulle kirjastoon

    Kirjastoon voi tulla vierailulle myös ryhmänä. Kerromme kirjaston palveluista ja opastamme kirjaston käyttöön. Varaa aika ryhmäkäynnille kirjaston asiakaspalvelusta.

     

Kirjasto toimittaa aineistoja yksityishenkilöille ja palvelutaloihin