Hae kulttuuriavustuksia 15.5.2025 mennessä
22.04.2025Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti Keravan alueella toimiville kulttuuri- ja taidealan toimijoille, yhteisöille, ryhmille sekä yksityishenkilöille.
Kaupunki haluaa mahdollistaa asukkaiden ja palveluiden käyttäjien osallistumisen ja vaikuttamisen. Osallistu kaupungin järjestämiin asukasiltoihin ja työpajoihin, vastaa asukaskyselyihin, vaikuta kaavahankkeisiin, anna palautetta kaupungin palveluista, äänestä vaaleissa sekä tutustu vapaaehtoistyömahdollisuuksiin.
Avustuksia myönnetään pääsääntöisesti Keravan alueella toimiville kulttuuri- ja taidealan toimijoille, yhteisöille, ryhmille sekä yksityishenkilöille.
Suurimmaksi ryhmäksi nousivat vaaliliiton muodostaneet kokoomus, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit, jotka saivat yhteensä 16 valtuustopaikkaa. Sosialidemokraatit saivat 15 valtuustopaikkaa.
Keravan datakeskushanke etenee, kun Eteläisen Jokilaakson osayleiskaava- ja asemakaavaluonnokset saadaan nähtäville.
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestys on päättynyt, mutta äänestää voi vielä vaalipäivänä sunnuntaina 13.4. Yhtä aikaa järjestettävissä alue- ja kuntavaaleissa valitaan,…
Asukasillat ovat kaupungin järjestämiä keravalaisten omia iltoja, joissa voit vaikuttaa oman kotikaupungin tulevaisuuteen. Asukasiltojen lisäksi kaupunki järjestää erilaisten suunnitteluhankkeiden yhteydessä asukastyöpajoja, joilla haetaan asukkaiden ja palveluiden käyttäjien näkemyksiä suunnittelun tueksi. Keskustelutilaisuuksia ja työpajoja järjestävät myös muut yhdistykset, organisaatiot ja toimijat.
6.5.2025
17:00 – 18:00
Sompion koulu, Aleksis Kiven tie 18, 04200 Kerava