Lapsille ja nuorille

Lasten ja nuorten osasto sijaitsee kirjaston ensimmäisessä kerroksessa. Osastolta löytyy kirjoja, lehtiä, äänikirjoja, elokuvia, musiikkia sekä konsoli- ja lautapelejä. Osastolla on tilaa ja kalusteita esimerkiksi oleiluun, pelaamiseen, lukemiseen ja opiskeluun.

Osastolla on kaksi alle 15-vuotiaille tarkoitettua tietokonetta. Asiakaskoneelle kirjaudutaan kirjastokortin numerolla ja PIN-koodilla. Konetta voi käyttää yhden tunnin päivässä.

Lasten- ja nuorten osaston Satuseinällä on vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelytilaa voivat varata käyttöönsä yksityishenkilöt, koulut, päiväkodit, yhdistykset ja muut toimijat. Lisätietoja saat Näyttelytilat-sivulla.

Kirjaston tapahtumat lapsille ja nuorille

Kirjasto järjestää yksin ja yhteistyössä monenlaisia lapsille, nuorille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Kirjasto järjestää säännöllisesti esimerkiksi satutunteja, muskareita ja ArcoKerava sateenkaarinuorten iltoja.

Säännöllisen toiminnan lisäksi kirjastossa järjestetään esimerkiksi elokuvanäytöksiä, teatteri- ja musiikkiesityksiä, työpajoja ja erilaisia teematapahtumia kuten Harry Potter -päivää ja Peliviikkoa. Myös kirjaston yhteistyökumppanit järjestävät kirjastossa tapahtumia, kuten lukukoiratoimintaa ja säännöllisesti kokoontuvan lautapelikerhon ja shakkikerhon.

Tiedot kaikista kirjaston tapahtumista löydät Keravan kaupungin tapahtumakalenterista ja Kirjaston Facebook-sivuilta.

  • Satutunnit

    Kirjasto järjestää maksuttomia satutunteja lasten, nuorten ja perheiden talo Onnilassa. Satutunnit kestävät noin puoli tuntia ja sopivat parhaiten yli kolmevuotiaille.

    Muskarit

    Kirjasto järjestää maksuttomia muskareita Satusiipi-tilassa. Muskareissa lauletaan ja lorutellaan yhdessä oman aikuisen kanssa, ne soveltuvat kaikenikäisille ja kestävät noin puoli tuntia.

    Lukukoira

    Haluatko lukea kiltille ja ystävälliselle kaverille? Kaikenikäiset ja -kieliset ovat tervetulleita lukemaan Keravan kirjaston lukukoira Namille. Lukukoira ei arvostele eikä kiirehdi, vaan iloitsee jokaisesta lukijasta.

    Nami on Kennelliiton lukukoira, jonka ohjaaja Paula on suorittanut Kennelliiton lukukoirakurssin. Lukukoira on läsnäoleva ammattikuuntelija, joka hyväksyy erilaiset lukijat.

    Yksi lukuvuoro kestää 15 minuuttia, ja yhdelle illalle otetaan yhteensä viisi varausta. Kerralla voi varata yhden ajan. Lukupaikkana toimii Satusiipi-tila. Paikalla on lukukoiran ja lukijan lisäksi ohjaaja. Hän seuraa sivummalta, että kaikki sujuu hyvin.

    Siirry lukemaan lisää lukukoiratoiminnasta Kennelliiton sivuille.

  • Tervetuloa Keravan sateenkaarinuorten tilaan! Arco on turvallinen ja inklusiivinen tila, joka on luotu tukemaan sateenkaarevien nuorten hyvinvointia.

    ArcoKerava-illoissa voit pitää hauskaa kavereiden kanssa pelaamalla lautapelejä, käyttämällä kirjaston tabletteja ja osallistumalla kuukausittaiseen kirjapiiriin. Sateenkaarinuorten illoissa voit tulla keskustelemaan ja oppimaan sukupuolesta, seksuaalisuudesta ja erilaisista mielenkiintoisista aiheista.

    ArcoKeravaa toteuttavat yhteistyössä Keravan kirjasto, Keravan nuorisopalvelut ja Onnila.

    Lue lisää ArcoKeravan toiminnasta nuorisopalveluiden sivuilta.

Lukudiplomit

Lukudiplomi on lukemaan innostamisen menetelmä, jonka ideana on lisätä lukuintoa ja tutustuttaa monipuolisesti hyviin kirjoihin. Eri-ikäisille lukijoille on olemassa omat diplomilistansa, jotta jokainen löytäisi kiinnostavaa ja juuri itselle sopivaa luettavaa.

Kirjasto kutsuu lukuvuoden aikana kaikki toisen luokan oppilaat suorittamaan lukudiplomia. Kakkosluokkalaisten lukudiplomistartissa esitellään ja vinkataan kirjoja ja autetaan kirjojen valinnassa ja etsimisessä.

Lasten ja nuorten tiimi kokoaa diplomikirjoista myös aineistopaketteja kouluille.

Kirjasto on räätälöinyt Opetushallituksen lukudiplomista omaan kokoelmaan sopivan koosteen. 1.–2.-luokkalaisten diplomi on nimeltään Tapiiri. Se sisältää paljon kuvakirjoja sekä helppolukuisia kirjoja. Myös 3.–4.-luokkalaisten Kumi-Tarzan-listasta on muokattu omaan kokoelmaamme soveltuva lista. Siirry tutustumaan Opetushallituksen diplomiin.

Netlibris-kirjallisuussivuilta löytyy lisätietoja lukudiplomista opettajille ja oppilaille. Erityisoppilaiden kohdalla opettaja voi määritellä diplomin laajuuden itse. Siirry tutustumaan Netlibris-kirjallisuussivuihin.

Lukudiplomilistat

Tiedostot avautuvat samaan välilehteen.

1.–2.luokat Tapiiri (pdf)
3.–4.luokat Kumi-Tarzan (pdf)
S2-lukudiplomi alakouluille (pdf)
Perheiden lukudiplomi (pdf).

Ota yhteyttä