Osallistu Roskapäivään ja auta pitämään Kerava siistinä
Valtakunnallista Roskapäivää vietetään lauantaina 5.9.2026. Päivän tavoitteena on kannustaa mahdollisimman monia keräämään roskia omasta lähiympäristöstään ja tekemään yhdessä konkreettinen teko ympäristön hyväksi.
Roskapäivään voi osallistua helposti omalla tavallaan. Voit kerätä vaikka yhden roskan, lähteä roskaretkelle tai järjestää omat siivoustalkoot esimerkiksi kotikadulla, puistossa tai lähimetsässä.
Roskapäivä järjestetään tänä vuonna valtakunnallisesti kolmatta kertaa. Päivän aikana eri puolilla Suomea järjestettävät roskaretket ja siivoustalkoot voi ilmoittaa Roskapäivän verkkosivuilla valtakunnalliselle tapahtumakartalle.
Näin toimit kerättyjen roskien kanssa Keravalla
Keravalla Roskapäivänä kerätyt roskat voi laittaa kaupungin roska-astioihin. Isommat jätesäkit voi laittaa syväkeräysastioihin.
Roskasäkit voi jättää myös kaupungin roska-astian viereen tai muuhun sopivaan paikkaan, josta kaupunki noutaa ne Roskapäivää seuraavana maanantaina.
Jos roskasäkkejä jätetään muualle kuin kaupungin roska-astioiden viereen, niiden sijainnista tulee ilmoittaa kaupungille kaupunkiympäristön sähköpostiosoitteeseen: kaupunkiymparisto@kerava.fi.
Kaupungin roska-astioiden sijainnit voi tarkistaa Keravan karttapalvelusta. Roska-astiat saa näkyviin valitsemalla karttapalvelussa Luonto ja ympäristö → Viheralueet ja varusteet → Roskikset.
Tutustu Keravan karttapalveluun: kartta.kerava.fi.
Jokainen voi osallistua
Roskapäivän ajatuksena on, että osallistumisen voi sovittaa omaan arkeen ja mahdollisuuksiin. Pienikin teko auttaa pitämään yhteisen ympäristön siistinä.
Lisätietoja Roskapäivästä, osallistumisohjeet ja valtakunnallinen tapahtumakartta löytyvät Roskapäivän verkkosivuilta: roskapaiva.fi.
Uutisen kansikuva: Roskapäivä / Eino Oinio.