Keravan kirjaston edustus kävi Oulussa Kirjastopäivillä
Suomen suurin kirjastoalan tapahtuma eli Kirjastopäivät pidettiin tänä vuonna Oulussa. Tapahtuma saattoi jälleen yhteen satoja kirjastoalan ammattilaisia ympäri maata. Myös Keravan kaupunginkirjastosta oli edustus mukana.
Kolmen päivän aikana saimme kuulla mielenkiintoisia luentoja ja paneelikeskusteluja, osallistua erilaisiin työpajoihin ja tietoiskuihin sekä käydä kirjastovierailuilla.
Myös oma kirjastopalvelujohtajamme Maria Bang edusti upeasti Keravaa ja kirjastotyötä! Hän oli kutsuvieraana keskustelemassa Silvia Modigin kanssa Oulun teatterin suurella lavalla satapäiselle yleisölle kirjastoammattilaisten vaikutusmahdollisuuksista.
Vuoden kirjasto -kilpailun voiton vei tällä kertaa Limingan kirjasto, jota kiiteltiin erityisesti määrätietoisesta lukutaitotyön edistämisestä. Näin ollen Keravan kirjasto luopui Vuoden kirjasto -tittelistään ja ylpeänä ojensi valtikan seuraavalle. Onnea Liminka!