Keravan päivä

Keravan päivä on kesäinen, kaikille avoin ja maksuton kaupunkitapahtuma.
Tule mukaan toteuttamaan tapahtumaa: esittele toimintaa, järjestä ohjelmaa, esiinny tai luo oma tapahtuma, ja kutsu myös ystäväsi mukaan! Sisältö voi olla esimerkiksi pop-up -kahvila tai -ravintola, telttapiste, omien tilojen esittely, kaikille avoin puistojumppa, performanssi, autotallikirppis, konsertti, satuhetki tai taidenäyttely. Kannustamme luovuuteen – vain mielikuvitus on rajana!
Näyttämönä tapahtumille voivat toimia muun muassa Keravan puistot, pihat, parvekkeet, aukiot, kodit, kotikadut, yritykset ja yhteisöt keskustassa ja eri kaupunginosissa.
Keravan kaupunki järjestää keravalaisten omana päivänä Aurinkomäen juhlan, jossa julkistetaan muun ohjelman ohella Keravan tähti -laatan saaja ja Vuoden keravalainen.
Keravan päivä 2024
Keravan päivää vietetään seuraavan kerran sunnuntaina 16.6.2024. Lisätietoja päivitetään tälle sivulle lähempänä tapahtumaa.
Walk of Fame – Aurinkomäen Keravan tähdet
Keravan päivänä julkistetaan Keravan tähti -tunnustuksen saaja, jonka nimilaatta kiinnitetään Aurinkomäen rinteeseen nousevaan asfalttipolkuun, Keravan Walk of Famelle. Keravan tähden voi saada henkilö tai kokoonpano, joka edustaa kulttuuria tai liikuntaa tai on tuonut Keravaa myönteisesti esille valtakunnallisessa mediassa. Valinnan tekee kaupunginjohtajan nimeämä henkilö.
-
2022
Vuonna 2022 tähtilaatan sai Kokkikartano, joka on nostanut sympaattisella ja kiinnostavalla tavalla sijaintipaikkansa esiin mainoslauseellaan “pieni keravalainen ruokatehdas”.
2021
Vuonna 2021 tähtilaatan sai Ilmari Mattila, joka toteutti Saviolla sijaitsevan Suomen gummitehtaan sosiaalipäällikkönä tehtaan vastuullista yhteisöllisyyspolitiikkaa.
2020
Vuonna 2020 myönnettiin kaksi tähteä. Saajat olivat Keravaa ja keravalaisuutta dokumentoinut valokuvaaja Väinö Kerminen ja teatteriohjaaja ja teatteri Pesän perustaja Carita Rindell.
2019
Vuoden 2019 Keravan tähden sai Keravan seurankunnan ensimmäinen kirkkoherra, karismaattinen Jorma Helasvuo.
2018
Vuoden 2018 Keravan tähden sai syntyjään keravalainen näyttelijä Alina Tomnikov.
2017
Vuonna 2017 Keravan tähden sai Keravan kauppalanjohtajana vuosina 1948–1968 toiminut Unto Suominen.
2016
Vuonna 2016 Keravan tähden sai Keravan Yhteiskoulusta ylioppilaaksi valmistunut professori Jaakko Hintikka, joka kuuluu suomalaisten filosofien kansainväliseen tähtikaartiin. Vuonna 2006 Library of Living Philosophers -kirjasarjassa julkaistiin Hintikalle omistettu teos, joka on Nobelin palkintoon verrattavissa oleva tunnustus.
2015
Vuoden 2015 Keravan tähden sai este- ja kestävyysjuoksija Olavi Rinteenpää. Rinteenpää oli 1950-luvun alkupuolella yksi maailman parhaita 3 000 metrin estejuoksijoita. Urheilu-uransa jälkeen Rinteenpää työskenteli hammasteknikkona Keravalla.
2014
Vuonna 2014 oman tähden sai Keravan Luistinseurassa uransa aloittanut taitoluistelija Valtter Virtanen.
2013
Vuonna 2013 tähden sai keravalainen kapellimestari Sasha Mäkilä. Mäkilä on yksi Suomen kansainvälisimmistä kapellimestareista.
2012
Vuoden 2012 Keravan tähden sai pitkän uran keravalaisen Tivoli Sariolan johtajana tehnyt Tapio Sariola.
2011
Vuonna 2011 Keravan tähden sai keravalainen Idols-voittaja Martti Saarinen.
2010
Vuonna 2010 tähden sai professori ja lintutieteilijä, Keravan yhteiskoulun rehtori Einari Merikallio, jota voidaan pitää lintujen runsauslaskennan uranuurtajana maailmassa. Toinen tähti myönnettiin keravalaiselle Yleisradion ajanvieteohjelmien pitkäaikaiselle toimittajalle ja esimiehelle Antero Alpolalle, jonka vastuualueena olivat viihdeohjelmat.
2009
Tähtiä jaettiin vuonna 2009 kaksi kappaletta. Toisen tähden sai keravalainen säveltäjä ja kirjailija Eero Hämeenniemi ja toisen tähden monissa eri rooleissa uraa tehnytKeravan Yhteiskoulussa opiskellut näyttelijä Ilkka Heiskanen.
2008
Vuonna 2008 Keravan tähteä ei myönnetty Aurinkomäen remontin vuoksi.
2007
Vuoden 2007 tähdet jaettiin elämäntyönsä taiteen parissa tehneelle Keravan taidemuseon entiselle johtajalle Aune Laaksoselle, pöytätenniksessä ja pesäpallossa Suomen mestaruuksia voittaneelle keravalaiselle Jarmo Jokiselle sekä Tuntemattomalle keravalaiselle, joka edustaa kaikkia niitä keravalaisia, jotka ovat kehittäneet kaupunkia tavalla tai toisella.
2006
Vuoden 2006 tähtitunnustuksen saivat keravalaiset suunnistusurheilun uranuurtaja ja pesäpalloilija Olli Veijola ja kouluneuvos Olli Sampola, joka toimi keskeisessä asemassa muun muassa peruskoulu-uudistuksen valmistelussa. Kolmas tähti myönnettiin Keravalla syntyneelle diplomi-insinööri, vuorineuvos Väinö J. Nurmimaalle, joka toimi muun muassa ensimmäisen kaupallisen televisioyhtiön, Tesvision, toimitusjohtajana.
2005
Vuonna 2005 tähtirivi Aurinkomäellä kasvoi kolmen keravalaisen laatoilla. Tunnustuksen saivat Suomen Tivolin ja sirkus Sariolan perustaja J. A. F. Sariola, kamarimusiikkia soittava Kerava-kvartetti ja yli tuhannen levytetyn laulun sanoittaja Jorma Toiviainen.
2004
Ensimmäiset Keravan tähdet jaettiin vuonna 2004. Laattansa Aurinkomäen raitille saivat kuusi keravalaista: aikanaan Suomen suosituimpiin viihdelaulajiin kuulunut A. Aimo (oikealta nimeltään Aimo Andersson), olympiamitalisti Volmari Iso-Hollo, runoilija, suomentaja ja kirjailija Pentti Saarikoski, ensimmäinen suomalainen uinnin maailmanmestarinainen Hanna-Mari Seppälä, keravalainen rockabilly-yhtye Teddy & the Tigers ja Idols-kilpailussa toiseksi sijoittunut laulaja Jani Wickholm.

Lisätietoja
Kulttuuripalvelut
Käyntiosoite: Keravan kirjasto, 2. kerrosPaasikivenkatu 12
04200 Kerava kulttuuri@kerava.fi