Kirsi Kaulasen veistokset soivat Sinkassa 1.10.2022 alkaen

Taide- ja museokeskus Sinkassa avautuu 1.10.2022 Kirsi Kaulasen Pohjoinen myriadi -näyttely. Laserleikattujen teräsveistosten ohella näyttelyssä on esillä pienoismalli presidentti Mauno Koiviston muistomerkistä. Näyttelyyn pääsee syventymään museolipun hintaan sisältyvillä opastuksilla.

Taide- ja museokeskus Sinkan uusi näyttely, Pohjoinen myriadi avautuu 1.10.2022 ja on nähtävissä 8.1.2023 asti. Näyttelyn pääosassa ovat nykytaiteen kärkinimiin kuuluvan Kirsi Kaulasen (s. 1969) laserleikatut teräsveistokset. Teokset ovat lainanneet muotokielensä uhanalaisten kasvien ääriviivastoista ja metsän pohjalle piiloutuvien juurten ornamentiikasta.

Teräksestä kimpoavat valonsäteet ja seinillä häilyvä varjojen maailma on luotu yhteistyössä valaistussuunnittelija Sara Leinon kanssa. Näyttelyn äänimaailman ovat tehneet säveltäjä Lauri Porra sekä lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäki.

Näyttelyssä myös pienoismalli Mauno Koiviston muistomerkistä

Viime vuosina Kirsi Kaulanen on keskittynyt julkisten taideteosten suunnitteluun ja toteuttamiseen. Näistä viimeisin on Helsingin Pikkuparlamentin puistoon suunniteltu presidentti Mauno Koiviston muistomerkki, joka on saanut nimekseen Välittäjä. Sen yli kaksimetrinen pienoismalli saa myös ensiesittelynsä tässä näyttelyssä.

Pohjoinen myriadi -näyttelyyn voi syventyä museolipun hintaan sisältyvissä yleisöopastuksissa, joita järjestetään keskiviikkona 5.10., 9.11. ja 4.1. klo 17.30 sekä tiistaina 25.10., 22.11. ja 13.12. klo 11.30.

Lue lisää näyttelystä Sinkan verkkosivustolta.

Kuva: Jussi Tiainen