Kontakti-veistos kunnostetaan ja siirretään Kalevanraitille

Keravan lukion pihalla sijaitseva Tapio Junnon Kontakti-veistos siirretään heinäkuun lopussa entistä näkyvämmälle paikalle Kalevanraitin varteen. Samalla 52-vuotias taideteos puhdistetaan ja kunnostetaan.

Kuvanveistäjä Tapio Junnon (1940-2006) alumiiniveistos Kontakti hankittiin vasta valmistuneen Nikkarin koulurakennuksen edustalle vuonna 1974. Ennen Keuda-talon rakentamista veistos näkyi aina Keravan asemalle saakka, mutta on sittemmin jäänyt rakennusten varjoon ja kerännyt pintaansa töhryjä. Siirron tavoitteena on tuoda merkittävä julkinen taideteos jälleen näkyväksi osaksi Keravan kaupunkikuvaa. Kalevanraitin varrella, lukion vieressä, Kontakti pääsee nykyistä paremmin esille.

Veistos sijoitetaan maanvaraiselle betonilaatalle, joka vastaa mitoitukseltaan alkuperäistä perustusta, mutta jonka rakennetta on päivitetty muun muassa raudoituksen osalta. Laatan alla oleva savimaa vaihdetaan kalliomurskeeseen.

Perustustyöt aloitettiin heinäkuun puolivälissä ja veistos siirretään uudelle paikalleen heinäkuun viimeisellä viikolla.

Kontakti-veistos siirretään lukion pihalta entistä näkyvämmälle paikalle Kalevanraitin varteen viikolla 31.

Veistos puhdistetaan ja kunnostetaan

Siirron jälkeen veistoksesta poistetaan tagit, valumat ja hapettumat. Vanhimmat tagit vaativat kokeiluja eri liuottimilla. Veistoksen hitsaussaumoissa on reikiä, joista sen sisälle pääsee kertymään vettä. Tämä estetään paikkaamalla saumat, jolloin vältetään alumiinin hitsaamiseen liittyvät riskit. Teoksen ulkonäköä pyritään yhtenäistämään yhdistelemällä erilaisia kemiallisia ja mekaanisia konservointimenetelmiä.

Perustukset ja maisemoinnin on suunnitellut Keravan kaupungin maisemasuunnittelija Minja Koivunen, ja konservointityöstä vastaa Konservointiliike Patina Oy.

Prosentti rakennusrahoista taiteeseen

Neljän metrin korkeuteen kohoava Kontakti oli valmistuessaan Suomen suurin alumiiniveistos, ja saattaa olla sitä edelleen. Veistos hankittiin niin sanotulla prosenttiperiaatteella, eli Nikkarin koulun rakennuskustannuksista osa varattiin koululaisille suunnatun toiminnallisen veistoksen ostoon. Veistoksen päälle oli alusta lähtien lupa kiivetä, mutta istuskelua rajumpaa käyttöä se ei kuitenkaan enää kestä.

Joskus Puhekuplaksikin kutsuttu Kontakti on tehty useista yhteen hitsatuista osista. Muotteja varten Tapio Junno ja hänen avustajansa Veikko Myller rakensivat luonnollisen kokoisen mallin kipsistä ja styroksista. Valun ja osien yhdistämisen teki keravalainen teollisuusvalimo Aar-Mal. Pinta viimeisteltiin hiekkapuhaltamalla.

Koulun piha-alueelle hankittiin vuonna 1989 myös toinen Tapio Junnon veistos, Kontaktin tavoin ihmisten keskinäistä riippuvuutta kuvaava Ihmispuu.