Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Hakusanalla " " löytyi 68 tulosta

Tervetuloa mukaan avustusklinikalle 10.1.2024

Keravan kaupunki jakaa vuosittain useita avustuksia kaupungissa toimiville rekisteröidyille yhdistyksille, järjestöille ja muille toimijoille.

Keravan kaupungin palveluiden aukiolot joulun aikaan

Kokosimme Keravan kaupungin palveluiden jouluaukiolot samaan uutiseen.

Uimahalli on kiinni torstaina 14.12.

Kerava on ehdolla Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi Urheilugaalassa

Kerava on yksi kolmesta Suomen liikkuvin kunta 2023 -kilpailun finalisteista. Keravalla on tehty pitkäjänteistä työtä sen eteen, että keravalaisten liikunnallinen elämäntapa lisääntyisi, helpottuisi ja olisi mahdollista kaikille.

Keravan kaupunki ja Sinebrychoff tukevat keravalaisia lapsia ja nuoria harrastestipendillä

Jokaisella tulisi olla mahdollisuus harrastaa. Keravalla on tehty pitkään yritysyhteistyötä, jotta mahdollisimman moni lapsi ja nuori pääsee harrastamaan perheen tuloista riippumatta.

Liikuntavälinekierrätys sai suuren suosion Keravalla

Keravan kaupunki järjesti liikuntavälinekierrätyksen ja liikuntavälinetorin ensimmäistä kertaa marraskuussa 2023. Tapahtuman suosio yllätti ja kierrätykseen lahjoitettiin runsaasti erilaisia hyväkuntoisia liikuntavälineitä.

Keravan kaupunki järjestää liikuntavälinekierrätyksen – tule tekemään löytöjä!

Löytyykö kaapeistasi tarpeettomaksi tai pieneksi jääneitä ulkoliikuntavälineitä, tai kaipaatko itse välineitä alkavalle talviliikuntakaudelle? Osallistu liikuntavälinekierrätykseen!

Hankintamenettely Kerava-Sipoo liikuntahallien rakennusurakasta keskeytetään

Kerava-Sipoo Liikuntahallit Oy:n hallitus on kokouksessaan 17.10.2023 yksimielisesti päättänyt keskeyttää jalkapallo- ja monitoimihallin rakennusurakan hankintamenettelyn.

Keravalla järjestetään maksutonta ohjelmaa asunnottomille Asunnottomien yönä 17.10.

Kerava osallistuu valtakunnalliseen Vanhustenviikkoon 1.–7.10.

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 lähtien lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina. Sunnuntaita seuraava viikko on Vanhustenviikko, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota vanhenemiseen, vanhuksiin ja heitä koskeviin asioihin sekä vanhusten asemaan yhteiskunnassa.

Kalevan Urheilupuiston parkkipaikat vuokrattu Jokereille pelipäivinä

Keravan uimahalli on suljettu torstaina 7.9.2023 klo 08–09

Sähköjakelun keskeytyksen vuoksi uimahalli on suljettu torstaina 7.9.2023 klo 8–10.