Vuonna 2017 syntyneiden lasten oppivelvollisuus alkaa syksyllä 2024. Kaikki Keravalla asuvat koulutulokkaat ilmoitetaan kouluun suomenkieliseen tai ruotsinkieliseen perusopetukseen 23.1.-11.2. välisenä aikana.
Keravan yläkouluissa tarjotaan joustavaa perusopetusta, jossa opiskellaan työelämäpainotteisesti omassa pienryhmässä (JOPO-luokka). Työelämäpainotteisessa opetuksessa oppilaat opiskelevat osan kouluvuodesta työpaikoilla toiminnallisilla työmenetelmillä.
Keravan kasvatus- ja opetuslautakunta ja kasvatuksen ja opetuksen toimialan johtoryhmä ovat arvioineet koulujen keppijumpan jatkoedellytyksiä keskiviikkona 13.12.2023 pidetyssä lautakunnan kokouksessa.
Kaikkien keravalaisten kuudesluokkalaisten itsenäisyyspäiväjuhla järjestettiin 4.12. Kurkelan koulussa. Tunnelma oli katossa, kun oppilaat juhlivat joukolla 106-vuotiasta Suomea.
Keravan kaupunki harkitsee keskeyttävänsä Keppi ja Porkkana -hankkeen, jonka hankintoihin liittyvä uutisointi, erityisesti Helsingin Sanomissa, on herättänyt keskustelua.
Keravan 9.-luokkalaisille kohdennettu Mun tulevaisuus -tapahtuma järjestetään Keuda-talolla perjantaina 1.12.2023 kello 9–15. Tapahtuman tavoitteena on innostaa peruskoulunsa päättäviä nuoria toisen asteen opintoihin sekä auttaa heitä löytämään itseä kiinnostavia polkuja kohti työelämää.
Kulttuurikasvatusohjelma Taidetestaajat vie kahdeksasluokkalaisia vierailulle korkealaatuisiin taidekohteisiin ympäri Suomen. Keravan taide- ja museokeskus Sinkassa vierailee syksyn 2023 aikana yli tuhat Taidetestaajaa eri puolilta Uuttamaata.
Mun tulevaisuus -tapahtuma kaikille keravalaisille 9.-luokkalaisille järjestetään Keuda-talolla Keravalla 1.12.2023. Tavoitteena on tutustuttaa peruskoulun päättäviä nuoria työelämään sekä auttaa ja innostaa heitä pohdinnoissa itselle sopivista ammateista ja opinnoista ennen kevään yhteishakua.