Helsingin, Turun ja Tampereen yliopistojen yhteinen tutkimushanke selvittää Keravan yläkoulujen uuden painotuspolkumallin vaikutuksia oppilaiden oppimiseen, motivaatioon ja hyvinvointiin sekä kokemuksiin koulun arjesta.
Keravan Harrastamisen Suomen mallin mukaisen harrastustoiminnan sekä koulujen kerhotoiminnan yhteistyökumppanit valitaan vuosittain toteutettavan kilpailutuksen kautta. Lukuvuoden 2023–2024 toimintaa koskeva kilpailutus on avattu.
Kansallista Lukuviikkoa vietetään huhtikuussa 17.4.–23.4.2023. Lukuviikko levittäytyy ympäri Suomen kouluihin, kirjastoihin ja kaikkialle, missä lukutaito ja lukeminen puhuttavat. Keravalla Lukuviikkoon osallistutaan koko kaupungin voimin järjestämällä monipuolista ohjelmaa maanantaista lauantaihin.
Kulttuuripolku tuo taiteen ja kulttuurin osaksi keravalaisten päiväkotilasten ja peruskoululaisten arkea. Killan koulun kakkosluokkalaiset pääsivät maaliskuussa sukeltamaan muotoilun maailmaan Sinkassa.
Koulutulokkaiden ensisijaisten koulupaikkojen valmistelussa tarvitaan odotettua enemmän aikaa. Tästä syystä koulutulokkaiden ensisijaisten päätösten tiedoksiantopäivä siirtyy. Päätökset pyritään antamaan tiedoksi huhtikuun loppuun mennessä.
Keravan yläkouluissa on tänä vuonna otettu käyttöön uusi painotuspolkumalli, joka tarjoaa kaikille yläkoulun oppilaille yhdenvertaisen mahdollisuuden painottaa opintojaan omassa lähikoulussaan ja ilman pääsykokeita.
Keravanjoen koulussa vieraili 31.1. opetusalan asiantuntijoita Intiasta. He olivat tulleet Suomeen tutustumaan suomalaisten koulujen arjen peruspedagogiaan, ja löysivät sekä eroja että samankaltaisuuksia verrattuna intialaiseen kouluarkeen.
Talvilomaviikolla 20.-26.2.2023 Keravalla järjestetään monia lapsiperheille suunnattuja tapahtumia. Osa ohjelmasta on maksutonta ja maksullisetkin elämykset ovat edullisia. Osaan ohjelmasta ilmoittaudutaan ennakkoon.