Vesistötalkkarit toista kesää Keravalla
Vesistötalkkarit Emmi Kajava ja Nea Ketola kiertävät kesän ajan Keravan vesistöjä keräten havaintoja, torjuen vieraslajeja ja tehden kunnostustöitä.
Vesistötalkkarit aloittivat työnsä toukokuun puolivälissä, ja työskentelevät Keravan vesistöjen hyväksi elokuun alkuun asti. Kesän aikana Emmi Kajava ja Nea Ketola poistavat haitallisia vieraslajeja, keräävät roskia ja kartoittavat vesistöjä muun muassa mielenkiintoisten lajihavaintojen sekä merkitsemättömien hulevesijärjestelmien osalta. Lisäksi he tekevät pienimuotoisia kunnostustöitä, kuten rytöpatojen poistoa.
Työtä tehdään yhteistyössä Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen sekä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.
Työ näkyy jo vesistöjen tilassa
Tähän mennessä vesistötalkkarit ovat muun muassa kartoittaneet viime vuonna läpikäytyjä kohteita. Iloisena yllätyksenä esimerkiksi Myrtinojan roska- ja vieraslajitilanne on parantunut huomattavasti.
Lisäksi uusia kohteita on ehditty kartoittaa, ja lajihavaintoja on tehty käpytikasta vesiskorpioniin.
Opintoja ja vesistönhoitoa käytännössä
Emmi ja Nea opiskelevat Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa pääaineenaan akvaattiset tieteet. Emmi opiskelee sivuaineenaan ympäristökemiaa ja Nea kaupunkiympäristön opintoja.
Emmi työskentelee vesistötalkkarina Keravan kaupungilla toista kesää, kun taas Nea aloitti tehtävässä tänä keväänä.
Kevään kiinnostavimpiin lajihavaintoihin ovat kuuluneet muun muassa vesimyyrä ja viherjahdikki-hämähäkki. Vesimyyrä on ollut Emmin suosikkihavainto, kun taas Nean mieleen on jäänyt viherjahdikki.
Vesistötalkkarit tekevät kesän aikana postauksia kaupungin somekanaville, ja heihin voi törmätä myös maastossa.
Emmiin ja Neaan voi tutustua myös Keravan päivänä kaupungin infokontilla sunnuntaina 14.6. kello 12–17. Lisätietoja löydät Keravan tapahtumakalenterista: Kaupungin infopiste Keravan päivänä (tapahtumat.kerava.fi).
Keravan vesistötalkkarit Nea Ketola vasemmalla ja Emmi Kajava oikealla.