Keravalaiset vaikuttaneet monin tavoin kävelykadun suunnitteluun
Keskustan kävelykadun kilpailu on juuri nyt avoinna kotimaisille ja kansainvälisille suunnitteluryhmille. Asukkaat pääsevät antamaan palautetta suunnittelukilpailun ehdotuksista jälleen maalis–huhtikuussa 2026.
“Kaupunkilaiset voivat kommentoida sekä saatuja kilpailu- tai visiotöitä kokonaisuutena tai ehdotuksia yksittäisistä asioista”, kertoo strategiapäällikkö Emmi Kolis.
1 300 asukasta osallistui
Viimeisen vuoden ajan kaupunkilaiset, yrittäjät, kävelykadun kiinteistönomistajat sekä lapset ja nuoret ovat jo vaikuttaneet kävelykadun ideointiin paitsi kyselyissä, niin myös havainnoivalla kyläkävelyllä ja ideointityöpajoissa.
Lapset ja nuoret kutsuttiin mukaan keskustan suunnitteluun esikouluikäisille ja neljäsluokkalaisille suunnatussa Luotain-tehtävässä, jossa syntyneet tekstit ja piirrokset olivat esillä Sherwoodin lastenkarnevaaleilla kauppakeskus Karusellissa. Palautetta ja ideoita on voinut antaa myös suoraan kaupungille.
Kyselyihin, kyläkävelyyn, työpajoihin ja ideointiin on osallistunut tavalla tai toisella 1 300 keravalaista. Osallisuusvaiheen aineisto on nyt kilpailuun osallistuvien käytettävissä.
Kävelykatu on sydän, joka kaipaa sykettä
Kävelykatu on monien mielestä aivan leimallinen osa Keravaa. Kadusta toivottiin kutsuvaa kaupunkialuetta, jossa tiivistyisivät Keravan parhaat puolet. Kadun nykytilaa asukkaat kuvailivat muun muassa sanoilla “ankea”, “epäsiisti”, “harmaa”, “tylsä” ja “turvaton”.
Kolme suurinta haastetta keravalaisten mielestä
- Kävelykatu ei ole viihtyisä: Kävelykadun yleisilme on harmaa ja eloton.
- Turvattomuus ja esteettömyys: Pimeät alueet, rikkinäiset rakenteet, liukkaat pinnat ja hallitsemattomat huoltoajot lisäävät turvattomuutta ja vaikeuttavat liikkumista.
- Niukka palveluvalikoima ja vähäinen tapahtumallisuus: Kauppakaarella ei ole tarpeeksi mielenkiintoisia palveluita, tapahtumia tai ylipäätään kohtaamispaikkoja eri-ikäisille kaupunkilaisille, jotka houkuttelisivat keskustaan tai viettämään siellä aikaa.
Asukkaiden ideoita yleissuunnitteluun
- Kävelykadulle yhtenäinen ilme: Pitkältä kadulta toivotaan yhtenäisyyttä ja saman ilmeen toivotaan toistuvan pintamateriaaleissa, valaistuksessa ja istutuksissa.
- Enemmän vihreää: Lisää kukkaistutuksia, puita, vesielementtejä ja penkkejä. Vehreys on Keravan vahvuus, joka ei tällä hetkellä näy kävelykadulla.
- Turvallisuus ja esteettömyys: Selkeät opasteet, parempi valaistus, huoltoajon rajoittaminen ja esteettömät kulkureitit.
- Taide ja kulttuuri: Kävelykadulle toivottiin paikallista taidetta, värikkäitä ja leikkisiä elementtejä sekä paikkoaja kaupunkikulttuurille ja tapahtumien järjestämiseen.
- Palvelut ja kaupunkitilan monikäyttöisyys: Monipuolisia kivijalkamyymälöitä, kahviloita, ravintoloita ja kirpputoreja sekä mahdollisuus järjestää tapahtumia, esimerkiksi konsertteja, markkinoita, ulkoilmaelokusia ja urheilutapahtumia ympäri vuoden.
Lasten toiveissa vehreyttä ja tekemistä
Lapset ja nuoret toivoivat keskustaan ajanviettopaikkoja, erikoistuneita pieniä putiikkeja –esimerkiksi pelikauppoja – kahviloita, kiipeilypaikkoja sekä runsaasti vehreyttä, kukkia ja istutuksia.
Keskustan leikkikentältä tulisi löytyä ainakin liukumäki, esterata ja kiipeilyteline. Lisäksi toivotaan tapahtumia, ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, hyppyruutuja sekä musiikkia. Viihtyisyyttä voisi luoda kauniiden valaistusten, kukkapenkkien sekä puhtaiden ja kutsuvien tilojen avulla.
Vielä on aikaa osallistua suunnittelukilpailuun
Keravan kaupungin tavoitteena on rakentaa elinvoimaista, vehreää ja toimivaa keskustaa. Kävelykadun suunnittelukilpailussa etsitään omaleimaista visiota Keravan Kauppakaaren uudistamiseksi. Työryhmät voivat ilmoittautua suunnittelukilpailuun marraskuun loppuun asti. Kilpailun voittaja julkistetaan Keravan päivässä 14.6.2026.