Kaupunki tekee kesällä korjauksia ja tilamuutoksia kiinteistöissä

Keravan kaupunki toteuttaa kesällä 2026 useita korjaus- ja muutostöitä kaupungin kiinteistöissä. Osa töistä käynnistyy jo toukokuussa.

Korjauksissa painotetaan erityisesti tilojen turvallisuuteen vaikuttavia toimenpiteitä sekä rakenteiden lisävaurioiden ehkäisemistä. Laajemmat korjaukset etenevät kaupungin korjausohjelman mukaisesti päätetyn aikataulun ja määrärahojen puitteissa. Lisäksi kahdessa koulukohteessa tehdään tilamuutoksia.

Kesän korjauskohteita eri puolilla Keravaa

Kesän aikana korjauksia ja muutostöitä tehdään useissa kaupungin kiinteistöissä eri puolilla Keravaa. Töitä toteutetaan muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, liikuntapaikoissa ja museoalueella.

Päiväkoti Konsti

Konstissa tehdään päärakennuksen alkuperäisellä osalla sisäilman laatua parantavia korjauksia. Lattian pintamateriaaleja puretaan ja kapseloidaan, ja tiloihin asennetaan uudet pintamateriaalit alueilla, joissa on todettu kohonnutta kosteutta. Samalla tiivistetään rakenneliittymiä. Terraarion ulkoseinärakenne uusitaan sisäpuolelta lämmöneristeineen.

Keravanjoen monitoimitalo

Monitoimitalossa toteutetaan tilamuutoksia lasten ja nuorten palveluiden tarpeiden pohjalta. Muutokset koskevat tilajakoa, ja niihin sisältyy uusien väliseinien lisäksi muutoksia alakattoihin ja talotekniikkaan.

Kurkelan koulu, uusi osa

Koululla tehdään vammaisopetukseen liittyviä tilamuutoksia. Väliseinämuutosten lisäksi päivitetään talotekniikkaa.

Jäähalli

Jäähallissa korjataan salaojia ja sokkelirakenteita.

Heikkilänmäen museoalue

Heikkilänmäellä korjataan tulipalossa vaurioituneita rakennuksia, muonamiehen mökkiä ja pikkuliiteriä.

Lisätietoja

Lisätietoja eri kohteiden korjauksista ja muutostöistä antavat seuraavat asiantuntijat:

Päiväkoti Konsti ja Kurkelan koulu

  • Rakennuttajainsinööri Atte Ovaska
    puh. 040 318 2357, atte.ovaska@kerava.fi
  • Rakennusarkkitehti Pirjo Pajarinen
    puh. 040 318 2243, pirjo.pajarinen@kerava.fi

Keravanjoen monitoimitalo ja jäähalli

  • Rakennustöiden valvoja Juha Timonen
    puh. 040 318 2869, juha.timonen@kerava.fi

Heikkilänmäen museoalue

  • Rakennusarkkitehti Pirjo Pajarinen
    puh. 040 318 2243, pirjo.pajarinen@kerava.fi

Yleiset tiedustelut

  • Kiinteistöjohtaja Kristiina Pasula
    puh. 040 318 2739, kristiina.pasula@kerava.fi
  • Kiinteistöpäällikkö Petri Koskinen
    puh. 040 318 2694, petri.koskinen@kerava.fi
  • Kunnossapitoinsinööri Bill Winter
    puh. 040 318 2799, bill.winter@kerava.fi