Joulun tunnelmaa ja tekemistä koko perheelle – Keravan joulu Klondykella 13.–14.12.2025

Keravan joulua vietetään Savion Klondyke-talolla lauantaina ja sunnuntaina 13.–14.12.2025 kello 12–18.

Kaikille avoin tapahtuma kokoaa yhteen joulumarkkinat, musiikin, esityksiä, työpajoja sekä tekemistä kaikenikäisille.

Joulumarkkinoilta ja myyjäisistä löytyy runsaasti käsitöitä, kausi- ja design-tuotteita, paikallista taidetta, aineettomia lahjoja sekä joulupöytään sopivia herkkuja. Piha-alueella on myös ruokatoimijoita, joiden tarjoiluista voi nauttia paikan päällä.

Piha-alueella sijaitsee myös Keravan kaupungin infopiste, jossa on osallistavaa ohjelmaa. Kontilla pääset kurkistamaan tulevaisuuteen ja miettimään, millainen Kerava voisi olla vuonna 2050. Ideoita kerätään osaksi alkavaa yleiskaavan suunnittelutyötä, jonka aikana kaupunki muotoutuu entistä viihtyisämmäksi ja kestävämmäksi.

Lauantaina kello 12 pisteellä voi tavata kaupunginjohtaja Kirsi Ronnun.

Ohjelmaa koko viikonlopulle

Keravan joulu tarjoaa runsaasti nähtävää ja koettavaa koko viikonlopun ajan. Ohjelmassa on musiikkia, esityksiä, työpajoja ja elämyksellisiä hetkiä kaikenikäisille.

Lauantai 13.12.

  • kello 12–16 Sinebrychoffin panimohevoset / lähtöpaikka Klondyken pihalla
  • kello 12–15 Kirjaston pop up -toimintaa / Kokoustila Fanfaari
  • kello 12 Terhi Kojon viuluryhmä / Areena
  • kello 12.30 Juuli Kammonen ja Sanni Haukka eskarilaisineen – jouluisia sävelmiä / Areena
  • kello 13 Simon Llewellyn – jouluinen sirkusesitys / Areena
  • kello 13.30 Blizzard-joukkueen cheerleading esitys / Spirit shakin’ cheerleaders halli (myyjäishallin viereinen halli)
  • kello 13.30 Tuula Honkasen huilisteja / Areena
  • kello 14 Ilkka Asikaisen kitararyhmä / Areena
  • kello 14.30 Kauneimmat Joululaulut / Areena
  • kello 15 Simon Llewellyn – jouluinen sirkusesitys / Areena
  • kello 15.30 Siltateatteri esittää kappaleita Korintti-musikaalista / Areena
  • kello 16 Kauneimmat Joululaulut / Areena
  • kello 17 Lucia / Ulkona

Sunnuntai 14.12.

  • kello 12 Keravan Kansantanssijat / Areena
  • kello 13–15 Joulupukki kiertelee alueella
  • kello 13 Naiskuoro Ilona / Areena
  • kello 13 Nukketeatteri Mukamas / Kokoustila Fanfaari
  • kello 13.30 Vekarateatteri: Metkalaukku-improesitys lapsille / Areena
  • kello 14 Kulttuurilähettiläät: Kohti joulua -konsertti / Panimoravintola Etko
  • kello 15 Nukketeatteri Mukamas: Tontun joulupuuhat -nukketeatteriesitys / Kokoustila Fanfaari
  • kello 15 Keravan Tanssiopisto / Areena
  • kello 15.30 Vekarateatteri: Metkalaukku-improesitys lapsille / Areena
  • kello 16 Acapellakuoro Calla / Areena
  • kello 17 Tuluxxia – tulishow / Ulkona

Saapuminen ja pysäköinti

Klondyke-talo sijaitsee Savion juna-aseman välittömässä läheisyydessä osoitteessa Kumitehtaankatu 5. Kulku alueelle onnistuu kätevästi junalla. Alueella on hyvin rajallisesti pysäköintipaikkoja talon eteläpuolella. Talon pohjoispuolen piha-alue on varattu kokonaan tapahtumakäyttöön.

Liikuntarajoitteisten kuljetukset, invataksit ja muut erityiskyyditykset voivat liikenteenohjaajan luvalla ajaa pohjoispuolelta tuomaan asiakkaan sisäpihan läheisyyteen. Talon pohjoispuolelle on mahdollisuus myös invapysäköintiin virallisella tunnuksella.

Lisätietoja tapahtumasta saa Keravan kaupungin tapahtumakalenterista: Keravan joulu Klondykella 13.–14.12.2025 (tapahtumat.kerava.fi).