Purkutaide 2021

Keravan tuleva Purkutaiteen näyttely keräsi taiteilijahakemuksia yli odotusten – ensimmäinen taiteilijaerä on valittu

Keravalaisen Purkutaide-kollektiivin seuraava suuri näyttely järjestetään kesällä 2024 osana kaupungin 100-vuotisjuhlallisuuksia. Merkittävä näyttely toteutetaan kaupungin keskustassa Anttilan talossa, jonka omistaa OP Kiinteistösijoittaminen.

Ensi vuonna avattava näyttely koostuu noin sadan taiteilijan töistä, joista ensimmäinen erä on valittu. Tuleva näyttely kulkee työnimellä Ihmemaa X. Näyttelyn lisäksi Anttilan vanhoihin tavaratalotiloihin suunnitellaan toteutettavaksi myös kulttuuritilaa pientapahtumia varten.

Taiteellinen johtaja Jouni Väänänen: ”Anttilan kiinteistö ja sen saaminen Purkutaiteen käyttöön purkuun asti edustaa sekä meille että keravalaisille poikkeuksellisen tason mahdollisuutta. Odotamme innolla keskeisellä paikalla sijaitsevien tilojen nostamista vielä kerran uuteen kukoistukseen viimeisiksi vuosikseen.”

Purkutaiteen näyttelytoteutukset ammentavat inspiraationsa rakennusten uusiokäytöstä ja niiden elinkaaren loppupään tyhjäkäyntivaiheesta. Se tarjoaa taiteilijoille mahdollisuuden hyödyntää purettavista rakennuksista saatavia materiaaleja ja tiloja luodessaan ainutlaatuisia teoksia. Purkutaide yhdistää visuaalisen taiteen, arkkitehtuurin ja kestävän kehityksen periaatteista.

Purkutaide on Keravalla syntynyt ilmiö

Purkutaiteella on pitkä historia Keravalla, jossa se on aiemminkin herättänyt keskustelua taiteen ja ympäristön välisistä suhteista. Anttilan talon luovuttaminen Purkutaiteen käyttöön tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden jatkaa tätä perinnettä ja luoda uusia merkittäviä taidekokemuksia kaupunkilaisille ja vierailijoille.

Keravan kaupunginjohtaja Kirsi Rontu korostaa näyttelyn merkitystä Keravan kaupungille: ”Purkutaide on Keravalla syntynyt ilmiö ja keino erottautua muiden kaupunkien kulttuuritarjonnasta. Vanhoja kiinteistöjä on alettu luovuttaa taiteelle myös muualla Suomessa, joten ilmiö on yleistymässä. Ihmemaa X:n kaltaista kokonaisuutta tuskin nähdään vielä muualla kuin Keravalla, joten odotukset ovat korkealla.”

Anttilan kiinteistön omistaja on OP-Henkivakuutus Oy. OP Kiinteistösijoituksen toimitusjohtaja Markku Mäkiaho näkee hyvänä asiana sen, että kehitteillä oleva kiinteistö luo uutta aktiviteettia. ”Asemakaavan muutosta edellyttävä kehityspolku vie joitain vuosia, ja on hyvä, että rakennus ei tänä aikana autioidu. Purkutaide-näyttely elävöittää Keravan keskustaa mielenkiintoisella tavalla.”

Näyttely järjestetään Keravan keskustassa hyvien kulkuyhteyksien päässä

Tulevaan näyttelyyn on helppo saapua, sillä Anttilan talo sijaitsee Keravan keskustassa vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Keravan juna-asemalta.

Lisätietoja näyttelystä ja sen aukioloajoista julkaistaan lähempänä tapahtumaa kaupungin ja Purkutaiteen verkkosivuilla sekä Keravan tapahtumakalenterissa.

Uutisen kuvituskuva on Purkutaiteen näyttelystä, joka järjestettiin Keravalla 2021.

Lisätietoja

Purkutaiteen verkkosivut https://www.purkutaide.com/

Instagram & Facebook: @purkutaide