Supersuosittu Purkutaidenäyttely aukeaa 1.6. ja on osa suurta Kerava 100 -juhlavuotta!

Keravalla jättimäisen suosion saanut Purkutaidenäyttely saapuu kesäksi kaupungin ydinkeskustaan suurempana kuin koskaan aiemmin. Ihmemaa X –niminen näyttely onkin mahdollista käydä katsomassa 1.6.–18.8.2024 osoitteessa Kauppakaari 1. Näyttely rakentuu OP Kiinteistösijoittamisen omistamaan vanhaan Anttilan tavarataloon.

Tänä vuonna osana Kerava 100 –juhlavuotta järjestettävä Purkutaidenäyttely Ihmemaa X täyttää noin 4000 m2 kokoisen vanhan Anttilan tavaratalon kauttaaltaan. Näyttely on Purkutaide-kollektiivin yhdestoista toteutus ja tällä kertaa teoksia tuottamassa on ollut 240 ammattitaiteilijaa sekä taiteen harrastajaa Suomesta ja osa myös ulkomailta.

Näin Purkutaiteen taiteellinen johtaja Jouni Väänänen kuvailee tulevaa näyttelyä Purkutaiteen omilla verkkosivuilla:

“Taiteilijoille on tänäkin vuonna annettu vapaat kädet kokeellisen taiteen tekemiseen. Tilasta toiseen siirryttäessä teosten tyylit, teemat ja tunnetilat vaihtelevat ennakoimattomasti tarjoten kokijalleen yllätyksen toisensa perään. Tavoitteena ei ole ollut tuottaa eheää kokonaisuutta tai tilasta toiseen etenevää loogista jatkumoa. Näyttelykokemuksesta sopii odottaa kokonaisvaltaista elämystä, jonka äärellä vieraamme voivat samalla tehdä tuttavuutta omiin taidemieltymyksiinsä”.

Näyttävää taidetta Anttila talon kaikilla pinnoilla

Anttila talossa Ihmemaa X näkyy vanhan tavaratalon kaikilla pinnoilla. Näyttely pitää sisällään muuan muassa interaktiivisia installaatioita, valo- ja videotaidetta, musiikkia ja äänimaisemia sekä graffiti- ja katutaidetta. Luvassa on näyttävää sekä monipuolista taidetta ja nähtävää on koko 4000 m2 edestä. Jos siis haluaa kiertää Purkutaidenäyttelyn kauttaaltaan, kannattaa sinne varata useampi vierailukerta.

Purkutaidetta on päästy ihastelemaan Keravalla useita kertoja aiemminkin, mutta nyt ensimmäistä kertaa se näkyy isosti suoraan kaupungin keskustassa. Anttilan talo sijaitseekin loistavien kulkuyhteyksien varrella ja siihen kävelee vain muutaman minuutin Keravan juna-asemalta. Ihmemaa X:n ympäristössä on paljon mahdollisuuksia jatkaa kesäpäivän viettoa näyttelykierroksen jälkeen ja Keravalla tapahtuukin koko juhlavuoden ajan. Kaupungin muihin juhlavuoden tapahtumiin pääset tutustumaan tapahtumakalenterista.

Siirry Keravan tapahtumakalenteriin tästä.

Kansikuvan teoksen taiteilija on Viv Magia/Viivi Vierinen ja kuvituskuvan Roosa Lehikoinen.

Lisätietoja

Purkutaidenäyttelyn taiteellinen johtaja Jouni Väänänen, jouni.vaananen@purkutaide.com, p. 040 702 1070.

Lue lisää Purkutaiteen omilta verkkosivuilta: purkutaide.com.

Facebook & Instagram: @purkutaide