Tukea läpi lukion -hanke päättyi Keravan lukiossa
Lukuvuoden 2025 aikana toteutettiin Keravan lukiossa Opetushallituksen rahoittama Tukea läpi lukion – hanke.
Lukuvuoden 2025 aikana toteutettiin Keravan lukiossa Opetushallituksen rahoittama Tukea läpi lukion – hanke. OPH myönsi hankkeeseen 73 725 euron määrärahan. Hankkeen tavoitteet liittyivät opiskelijoiden tukemiseen pitkin lukiopolkua.
Hankkeen tavoitteena oli ensinnäkin kehittää menetelmiä, joilla tuetaan opiskelijan oppimaan oppimisen taitojen kehittymistä läpi lukion sekä varmistaa erilaisin pedagogisin keinoin ja tukimuodoin, että opiskelija saisi tarvitsemaansa tukea oikea-aikaisesti ja riittävästi. Myös opiskelijoiden yhteisöllisyyden kehittäminen oli osa hanketta. Tähän liittyen kehitettiin nuoriso- ja yhteisöohjaajan toimenkuvaa sekä hänen ja erityisopettajan yhteistyömallia Minä lukiolaisena -kurssilla. Tavoitteena oli, että oppimaan oppimisen taitojen kehittyminen sekä yhteisöllisyyden vahvistaminen lisäisivät myös opiskelijoiden henkistä jaksamista.
Hankkeen kolmas tavoite oli tunnistaa tukea tarvitsevia opiskelijoita ajoissa ja tukea heitä yksilölliset tarpeet huomioiden. Lukiossa toteutettiin matematiikan pienryhmä, johon tarjottiin mahdollisuus heti kaikille yhteisen yleisjakson (May) jälkeen. Opiskelijat voivat halutessaan suorittaa lyhyen matematiikan opintojaksot ns. R-ryhmässä. Englannissa ja ruotsissa vastaavia ryhmiä on ollut tarjolla jo vuosia, ja opiskelijat ovat kokeneet hyötyneensä hitaammasta etenemisvauhdista ja vahvemmasta tuesta jakson aikana. Hyvien kokemusten vuoksi R-matikka on jäämässä Keravan lukion käytänteeksi jatkossakin.