
Skeittipuiston urakan aloitus siirtyy – kilpailutus käynnistetään uudelleen
Kilpailutuksen keskeytys viivästyttää skeittipuiston valmistumista muutamalla kuukaudella. Skeittipuisto valmistuu arviolta loppukesästä 2026.
Keravan kaupunki käynnisti Sompion skeittipuiston urakan kilpailutuksen kesäkuun alkupuolella. Kilpailutus viivästyi tuolloin alkuperäisistä suunnitelmista poiketen rakennesuunnitelmiin liittyvien tarkennusten vuoksi.
Urakkakilpailutus joudutaan nyt kuitenkin keskeyttämään, sillä kilpailutuksessa saatiin vain yksi tarjouspyynnön ehdot täyttävä tarjous. Useampien tarjousten saamiseksi kilpailutus olisi pitänyt käynnistää aikaisemmin ja tarkentaa tarjousasiakirjoissa esitettyjä vaatimuksia muun muassa urakoitsijan liikevaihdon osalta.
”Olen todella pahoillani tilanteesta ja harmittaa lasten ja nuorten puolesta. Skeittipuisto on meille ensiarvoisen tärkeä hanke ja kaupungin kokonaisedun kannalta oli nyt järkevää keskeyttää hankinta ja kilpailuttaa se uudelleen”, kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Alatyppö sanoo.
Skeittipuistolle myönnetty valtionavustus säilyy
Hankkeelle myönnetty 270 000 euron valtionavustus saadaan käytettyä myös ensi vuonna. Uutta kilpailutusta valmisteltaessa voidaan samalla tutkia mahdollisuutta yhdistää kilpailutukseen pumptrackin rakentaminen.
Keravan kaupunki tekee valmiiksi puiston esirakennustyöt tämän kesän aikana, jotta varsinainen rakentaminen voidaan aloittaa keväällä 2026. Skeittipuisto valmistuu arviolta kesän 2026 loppupuolella. Puisto tulee tarjoamaan monipuolisia harrastusmahdollisuuksia kaiken ikäisille.