Uutisarkisto

Tältä sivulta löydät kaikki Keravan kaupungin julkaisemat uutiset.

Tyhjennä rajaukset Sivu latautuu uudelleen ilman rajauksia.

Hakusanalla " " löytyi 144 tulosta

Keravan kaupunginjohtaja mukana valitsemassa seuraavaa Vuoden kirjastoa 2026

Keravan kaupunginkirjasto voitti Vuoden kirjasto -palkinnon kesäkuussa 2024 ja kantaa arvostettua titteliä kesäkuuhun 2026 saakka. Voiton myötä Kirsi Rontu on kutsuttu mukaan seuraavan kilpailun palkintoraatiin, jossa hän pääsee arvioimaan ja valitsemaan seuraavaa Vuoden kirjastoa.

Kirjastossa tapahtuu huhtikuussa

Huhtikuun alussa vietetään pääsiäistä ja se vaikuttaa kirjaston aukioloaikoihin. Huhtikuussa on myös Viikko17 eli Kansallinen kestävän muutoksen ja kehityksen viikko kirjastoissa. Samalla viikolla 20.4.–26.4. juhlitaan lisäksi Lukuviikkoa. Luvassa on jälleen erilaisia tapahtumia sekä ohjelmaa kaikenikäisille.

Keravan vapaa-ajan palveluiden pääsiäisaukiolot 2026

Pääsiäistä vietetään tänä vuonna 3.–6.4.2026. Keravan kaupungin palveluita on avoinna myös pääsiäisen pyhinä. Tästä uutisesta löydät kaupungin asiointipisteen sekä vapaa-ajan palveluiden aukioloajat.

Pääsiäisen aukioloajat kirjastossa

Pääsiäinen vaikuttaa kirjaston aukioloaikoihin.

Kirjaston päivä on sakoton päivä

Kirjaston päivää juhlitaan to 19.3., joka on myös sakoton päivä. Sakottomana päivänä Kirkes-kirjastoissa saat pyytämällä maksujasi anteeksi kirjastojen palveluaikana eli henkilökunnan ollessa paikalla.

Kirjasto kiinni sunnuntai-illasta 22.3. tiistaihin 24.3. saakka

Kirkes-kirjastojen järjestelmän huoltokatko aiheuttaa muutoksia kirjaston aukioloaikoihin.

Runomikki kutsuu keravalaiset lavalle

Keravan kaupunginkirjaston Runomikistä on tullut suosittu kulttuuritapahtuma. Vuonna 2021 käynnistynyt runoilta on laajentunut kahdesta illasta kaudessa nykyiseen kolmeen, ja se kerää kerta toisensa jälkeen kirjastoon runouden ystäviä. Kevään 2026 seuraavat Runomikit järjestetään 16.3. ja 20.4.

Ohjeita tekoälyn käyttöön arjessa

Keravalla maanantaina 9.2. vieraillut Tietoturva ry:n varapuheenjohtaja Kimmo Rousku käsitteli ajankohtaisessa luennossaan aihetta Tekoäly arjessa. Luentoa oli kuuntelemassa noin 90 keravalaista.

Maaliskuun tapahtumat kirjastossa

Maaliskuussa kirjastossa vietetään Rasisminvastaista viikkoa, Sanataideviikkoa sekä juhlitaan Kirjaston päivää, joka on tänä vuonna myös sakoton päivä.

Ideoita talvilomaan – katso Keravan tapahtumat

Keravalla järjestetään paljon ohjelmaa koko perheelle talvilomaviikolla 16.2. – 22.2.2026.

Kirjasto avataan jälleen lauantaina 7.2.

Putkirikon aiheuttama vesivahinko on saatu korjattua ja kirjasto avataan asiakkaille jälleen lauantaina 7.2. normaaliin tapaan klo 10. Siihen saakka asiakkaita palvelee omatoimikirjasto.

Omatoimikirjasto jälleen auki

Vesivahingon vuoksi kirjasto on jouduttu poikkeuksellisesti sulkemaan. Torstaista 5.2. lähtien omatoimikirjasto on jälleen auki.